Maggie Nelson: Argonautit

Maggie Nelsonin Argonautit ei oikeastaan ole romaani vaan pikemminkin laaja essee tai autofiktiivinen kokoelma kirjoituksia. Kirja nimittäin kertoo Maggie Nelsonista itsestään, hänen rakkaustarinastaan sukupuolenkorjausprosessia läpikäyvään taiteilija Harry Dodgeen ja suhteestaan lapseensa Iggyyn ja äitiyteen ylipäätään. Välillä viivähdetään myös yliopistomaailmassa, josta Nelson kertoo anekdootinomaisia sattumuksia omiin kokemuksiinsa nojaten.

Mitä omaan tekemiseeni tulee, niin jos väitän että kirjoittamisessani toimii persoona tai performatiivisuus, ei ole tarkoitus sanoa, etten olisi kirjoituksessa oma itseni, tai että kirjoitukseni ei jotenkin olisi minua itseäni. Olen samalla kannalla kuin Eileen Myles: ’Häpeällinen salaisuuteni on aina ollut se, että tottakai se käsittelee minua.’”

Argonautit-kansikuva

Nelson kytkee taidokkaasti oman elämänsä vaiheita ja pohdintojaan muun muassa tunnettujen sukupuolen- ja queertutkijoiden (esimerkiksi Judith Butlerin) sekä yhteiskuntatieteilijöiden (kuten esimerkiksi Michel Foucault) sanomisiin. Nelsonin käyttämät lähteet ja viittaukset soljuvat luontevasti osaksi tekstiä. Lähdeviittaukset toimivat yllättävän hyvin sivumarginaalissa, ajatuksen katkaisevien alaviitteiden sijaan.

Sanat muuttuvat sen mukaan, kuka ne sanoo; siihen ei auta mikään. Ratkaisuksi ei riitä aina vain uusien sanojen keksiminen (sateenkaareva, cissukupuolinen, muunnsukupuolinen) ja niiden merkitysten konkretisoiminen (vaikka se toki on käytännöllistä ja siinä on voimaa). On havahduttava seuraamaan myös sanojen moninaisia mahdollisia käyttötarkoituksia, niille tarjoutuvia käyttöyhteyksiä ja sitä, millaisilla siivillä mikäkin sana nousee lentoon.”

Nelson pohtii puolisonsa läpikäymää sukupuolenkorjausprosessia, mutta päällimmäiseksi ja isoksi ruumista ja mieltä järisyttäväksi tapahtumaksi koituu myös hänen itse läpikäymä synnytys, jonka käsittelyyn varsinkin ohuen kirjan loppuosasta on otettu paljon tilaa. Nelson kuvaa lihallisesti ja mieleenpainuvasti paitsi synnytyksen fyysisen puolen myös siitä syntyvän huolen, huolenpidon ja läheisyyden tunteita.

Kohdunkaulan tehtävä on pysyä kiinni, muodostaa sikiön suojaksi läpitunkematon seinä noin neljänkymmenen raskausviikon ajaksi. Sen jälkeen seinän pitää synnytyksen aikana jotenkin muuttua aukoksi. Se tapahtuu laajentumalla, ei järistysten vaan äärimmäisen ohentumisen kautta. (oi, kuinka ohueksi!) Vaikka tuntemuksella on ontologisia ansioita, se ei oikeasti tunnu mitenkään hyvältä. Vierestä katsovan on helppo sanoa: ’Pitää vain antaa periksi ja päästää vauva ulos.’ Mutta päästääkseen vauvan ulos on oltava valmis hajoamaan palasiksi.”

Ja jos oma poika syntyy valkoiseksi, on seurattava uteliain mielin, mitä tapahtuu jos hänet kasvattaa ihan vain inhimillisenä eläimenä, ei enemmän eikä vähemmän arvokkaana kuin kukaan muukaan. Tämä on asian kutistamista sitä mitätöimättä. Se on myös uusi mahdollisuus.”

Nelson käsittelee myös paljon ympäröivän yhteiskunnan laatimia normeja ja ulkopuolelle sulkemisen keinoja. Kritisoitavaa hän löytää kuitenkin myös sateenkaariyhteisön sisältä.

Kiinnostavaa Nelsonin teoksessa on siitä ainakin minulle välittynyt pyrkimys dikotomioiden purkamiseen, monellakin tasolla. Mikään ei ole kauhean yksinkertaista tai kaksijakoista, eikä sitä kannata asioilta vaatiakaan. Nelson kuvaa vilpittömästi ja avoimesti pohdintojaan äidiksi tulemisesta tai omasta rakkaustarinastaan heteronormatiivisessa yhteiskunnassa, pyrkimättä saarnaamaan tai edes väittämään olevansa oikeassa.

Kaikkina niinä vuosina, kun en halunnut tulla raskaaksi – vuosina, jolloin rankasti pilkkasin ’tiineenä olevia’ – olin salaa sitä mieltä, että odottavat äidit olivat omahyväisiä valittajia. Siinä he istuivat yhteiskunnan kermakakun päällä ja heitä ylistettiin siitä, että tekivät juuri sen mitä naisen oletetaan tekevän, ja silti heistä tuntui ettei heitä tuettu ja että heitä syrjittiin. Pientä rajaa, hei! Sitten kun halusin tulla raskaaksi, mutta en tullut, minusta tuntui että odottavilla äideillä oli se kakku, jonka minä halusin, ja he vain valittivat kuorrutuksen mausta. Olin väärässä molemmllla kerroilla – olin ja olen yhä omien toiveitteni ja pelkojeni vanki. En yritä korjata sitä vääryyttä tässä. Yritän vain nostaa sen näkyviin, ripustaa sen ulos pyykkinarulle.”

Nelsonin teos on välillä sinkoilevaa, välillä eteenpäin soljuvaa, joskin mietittyä ajatusvirtaa – muodikkaasti sanottuna fragmentaarista kerrontaa. Se on paikoitellen hyvinkin runsas ja siksi sitä voisi suositella luettavan vähän kerrallaan. Runsaus ja eheyden puute myös välillä ärsyttävät.

Nelsonin teoksesta on kuitenkin helppo löytää heijastuspintaa ajatuksilleen varsinkin jos ajatukset pyörivät samankaltaisten asioiden parissa muutenkin. Samalla se tarjoaa monenlaisille lukijoille ajattelemisen aihetta.

Kun olin pikkutyttö, äiti käski toisinaan vaihtaa tv-kanavaa jotta saisi katsoa miehen esittämän säätiedotuksen. Heillä on yleensä tarkemmat ennusteet, äiti sanoi. Nehän vain lukevat sen paperista, minä sanoin ja muljauttelin merkitsevästi kattoon. Sama sääennuste niillä on kaikilla. On vain sellainen tunne, äiti sanoi olkapäitään kohauttaen. Valitettavasti se ei ole pelkkä tunne. Vaikka naiset tarkistavat samojen satelliittien tiedon tai lukevat saman kirjoitetun ennusteen, heidän raporttinsa ovat epäluotettavia, heidän pelinsä on pelattu.”

Kirjan nimi viittaa kreikkalaisen mytologian Argo-laivaan, joka jouduttiin aikanaan rakentamaan uudelleen uusista osista, mutta joka säilytti silti saman vanhan Argo-nimen. Rinnastukset puolison läpikäymään sukupuolenkorjausprosessiin ja toisaalta äitiyden luomaan henkilökohtaiseen metamorfoosiin ovat ilmeisiä. Loppujen lopuksi monet osat voivat ihmisessä vaihtua ja muuttua, mutta sisimmässään jotain pysyy. Tai sitten muuttuu, mutta tuo muutos on osa ihmisyyttä.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #46 (kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö).

Maggie Nelson: Argonautit
The Argonauts
Suom. Kaijamari Sivill
2015, S&S
205s.
Kansi: Jussi Karjalainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s