Haruki Murakami sekoittaa tarinoihinsa aina maagisia elementtejä ja sattumuksia, mutta Suuri lammasseikkailu vie lukijan jopa aiempaa omituisemmille vesille. Romaanin juoni on vähintäänkin eriskummallinen. Mainostoimistossa työskentelevä nuori mies, kertoja, on vastikään eronnut vaimostaan. Hän tapaa naisen, jolla on täydelliset korvat – ja toimii siksi korvamallina – ja ennustajan lahjoja. Alussa kertoja kuulee naisen kuolleen. Kirja palaa ajassa taaksepäin kertaamaan naisen ja kertojamiehen seikkailua, tarkemmin sanottuna suurta lammasseikkailua.
Suureen lammasseikkailuun sisältyy jännitystä, seksiä, junamatkoja, mysteerejä, hiljaisuuden etsintää, kauniin Hokkaidon saaren maisemia, kadonnut lammas… muutamia mainitakseni. Surrealistinen tarina on suorastaan päätön, eikä sitä edes kannata yrittää ymmärtää, paitsi ehkä kukin lukija omista lähtökohdistaan.
”’Maailma on keskinkertainen. Siitä ei ole epäilystä. Mutta onko maailma ollut keskinkertainen ikimuistoisista ajoista? Ei. Alussa maailma oli kaaosta, eikä kaaos ole keskinkertaista. Keskinkertaistuminen alkoi, kun ihmiset erottivat tuotantovälineet arkielämästä. Sillä kun Karl Marx otti lähtökohdaksi proletariaatin, hän samalla vahvisti sen keskinkertaisuuden.’”
Murakami kirjoittaa sujuvaa tekstiä, joten outouksistaan huolimatta kirja on helppolukuinen. Olen pitänyt monista Murakamin kirjoista, mutta tekstitasolla hän ei yleensä ole tehnyt vaikutusta. Tällä kertaa kirja sisältää poikkeuksellisen paljon kömpeliä lauseita.
”Mies tuijotti minua suoraan silmiin mitään sanomatta. Tunsin olevani tyhjä uima-allas. Saastainen, halkeillut, tyhjä allas, jota ei ehkä enää tulevana vuonna käytettäisi.”
”Pakkasimme loput tavarat ja suoritimme yhdynnän, sitten menimme elokuviin. Elokuvassakin oli paljon miehiä ja naisia, jotka yhtyivät. Ei siinä loppujen lopuksi mitään pahaa ole, että katselee toisten yhdyntää.”
Outo on myös tapa aloittaa välillä luku samalla virkkeellä kuin mihin edellinen luku päättyi. Vähän kuin katsoisi saippuasarjaa televisiosta mainoskatkon jälkeen, kun sama kohtaus näytetään uudestaan. Romaanin kohdalla tällainen luo ainakin minulle kiireen tuntua, aivan kuin teksti olisi vain hutaistu menemään.
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
A wild sheepchase
Suom. Leena Tamminen
1989, Tammi
351s.
Kansi: Laura Lyytinen
Sivumerkkejä 
Ehkä se kielen kömpelyys tulee ainakin osittain siitä, että kirja on käännetty mutkan kautta eli englannista suomeen? Muistan 1Q84:ää lukiessani harmitelleeni kielellisiä kömpelyyksiä ja todenneeni ne suoriksi käännöksiksi englannista. Myös paikan nimet olivat usein päin honkkelia, ts. kääntäjä ei tuntenut aihettaan.
Olen vastaavasti joskus lukenut Murakamin novellia, jossa on vierekkäin alkuteksti ja englanninnos, ja todennut englanninnoksen olevan yllättävän erilainen (mm. kirosanojen käyttö, joita japanissa ei ole). Ehkä nämä kaksi maailmaa eivät oikein kohtaa, en tiedä.
Onneksi uusimmat Murakamit on käännetty suoraan japanista suomeen, toivottavasti niissä kielelliset nyanssitkin tavoitetaan paremmin.
TykkääTykkää
Se varmasti selittää osin tätä kyllä, jos jo ensimmäisessä käännöksessä kieli ontuu. Toivottavasti tosiaan jatkossa vähemmän :)!
TykkääTykkää
Paluuviite: Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi | Sivumerkkejä