Annawad on Mumbain kansainvälisen lentokentän kyljessä sijaitseva slummialue, jonka toinen toistaan erityisemmistä asukkaista kertoo Katherine Boon tositapahtumiin perustuva romaani. Nuori Abdul asuu perheineen Annawadissa ja elättään itsensä jätteitä keräämällä. Yksijalkainen, omalaatuinen Fatima myy itseään toimeen tullakseen. Slummipomon paikkaa havitteleva Asha puolestaan ei kaihda keinoja saadakseen tyttärelleen mahdollisuuden korkeakoulutukseen.
”Viisitoistavuotias Meena-tyttö, jonka koti oli kulman takana, halusi maistaa tv-sarjoissa näkemäänsä vapautta ja seikkailuja, ei järjestettyä avioliittoa ja alistumista miehen tahtoon. Pienikokoinen kaksitoistavuotias jätteenkerääjä Sunil oli vakaasti päättänyt saada riittävästi syödäkseen, ettei jäisi kitukasvuiseksi. Asha, varsinainen taistelukukko naiseksi, asui yleisen käymälän vieressä ja hänen haaveensa olivat toista maata. Hän tahtoi Annawadin ensimmäiseksi naispuoliseksi slummipomoksi.”
Kun Fatima eräänä päivänä sytyttää itsensä tuleen ja syyttää teostaan Abdulia, alkaa oikeudenkäynti, joka monella tapaa kuvastaa koko intialaisen yhteiskunnan tilaa.
Toimittajanakin työskentelevän Boon teos perustuu tämän kertoman mukaan tositapahtumiin, jonka lisäksi myös slummialueella itse asunut Boo on tehnyt paljon taustatyötä. Tarina kuvaa kiinnostavasti ja todentuntuisesti slummielämän arkea, jossa toimeentulo on kaikkien sen asukkaiden päällimmäinen, jokapäiväinen ajatus.
Epäröin alunperin tarttua tähän kirjaan, sillä pelkäsin, että valkoisen toimittajan intialaiseen slummiin sijoittuva romaani olisi täynnä holhoavaa, ylenkatsovaa tai hyväntekijä-pelastaja-syndrooman kyllästämää kerrontaa, tai ryysyistä rikkauksiin -tyyppisiä sankaritarinoita. Boo onnistuu kuitenkin välttämään tällaiset sudenkuopat melko hyvin ja keskittyy näyttämään päähenkilönsä inhimillisinä ja monitasoisinakin. Boo kirjoittaa myös omasta roolistaan ja asemastaan suhteellisen rehellisesti kirjan jälkisanoissa, jotka kannattaa lukea.
Kiinnostavinta tarinassa on sen kuvaus niistä hierarkioista ja politiikasta, jotka köyhyyden taustalla vaikuttavat.
”Jokaisella maalla on myyttinsä, ja menestyneet intialaiset elättelivät ajatusta epävakaisuuden ja sopeutumiskyvyn liitosta. Sen mukaan maan nopea talouskasvu johtui osaltaan arjen ennustamattomasta kaaoksesta. Sanottiin, että amerikkalaiset ja eurooppalaiset tiesivät, mitä tapahtuu, kun avaa vesihanan tai painaa valokatkaisijasta. Intiassa varmat päätelmät olivat harvassa, ja alituisen epätietoisuuden sanottiin muovanneen kokonaisen kansakunnan nopeaälyisiä ongelmanratkojia.”
Romaani näyttää myös uskottavasti, miten köyhyys ja ainainen selviytymistaistelu vaikuttaa ihmiseen. Vain kuudella slummin 3000 asukkaasta oli vakituinen työ, loput työskentelevät harmaan talouden piirissä. Läpikorruptoituneessa yhteisössä eläminen vaatii monenlaisia selviytymiskeinoja kaikilta sen asukkailta, eivätkä tarinan päähenkilöt niin ikään kaihda keinoja saavuttaakseen tarvitsemansa.
”Mielestäni huonoimmin tunnistamamme korruption vaikutus on se, että taloudellisten mahdollisuuksien lisäksi myös moraalimaailmamme rapautuu”, Boo kirjoittaa kirjan loppusanoissa.
Vaikka romaanilla on todellisuus pohjana, se on tyyliltään enemmän kauno- kuin tietokirja. Kieli on vetävää ja kerronta kulkee. Varakkaita intialaisia bisnesmatkoille ja äveriäitä turisteja lomareissuille kuljettava, Annawadin alueen vieressä toimiva lentokenttä toimii räikeänä kontrastina karulle slummielämälle.
Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
Behind the beautiful forevers. Life, death, and hope in a Mumbai Undercity
Suom. Tarja Lipponen
2012, WSOY
287s.
Kansi: –
Sivumerkkejä 