Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

En tiedä miten olen saattanut lukijana sivuuttaa Sara Stridsbergin tuotannon aikaisemmin. Luettuani Stridsbergin viime vuonna ilmestyneestä Rakkauden Antarktis -uutukaisesta, tulin tarttuneeksi myös hänen vanhempiin teoksiinsa. Unelmien tiedekunta edustaa niiden parhaimmistoa ja sai minut ihastumaan Stridsbergiin ikihyväksi.

Unelmien tiedekunta -kansikuva

Tarinan ytimessä on oikeasti elänyt henkilö, taiteilija Andy Warholin ampumisesta syytetty Valerie Solanas (1936-1988). Solanas oli radikaali feministi, joka tuli tutuksi rikoksensa lisäksi erityisesti kirjoittamastaan SCUM-manifestista.

Kertoja: Kerro manifestista, kerro mikä on SCUM. Valerie: Maailmanlaajuinen väkivaltaa vastustava järjestö. Utopia, joukkoliike, naurukupla joka leviää hitaasti ympäri maailman. Olotila, asenne, tapa liikkua kaupungilla. Aina likaiset ajatukset mielessä, likaisessa mekossa, likaisin ja alhaisin aikein.”

Stridsberg keskittyy kertomaan yhdysvaltalaisen Solanasin elämästä, vaikka Andy Warholin ampuminen tietenkin saa myös ison roolin kirjassa. Kirjassa liikutaan eri aikatasoilla ja eri paikoissa. Välillä ollaan hotellinrähjässä Solanasin kuolinvuoteella. Välillä hypätään hänen rankkaan, insestiä sisältäneeseen lapsuuteensa Pohjois-Amerikan syvässä etelässä. Sitten opintojen pariin yliopistolla. Välillä taas pyöritään huumausaineiden ja hybriksen säväyttämissä newyorkilaisissa taidepiireissä.

Läpi matkan vaikuttavana kaikuu Solanasin (kuviteltu) ääni, joka on yhtäaikaa vimmaisen voimakas, mielipuolisen kimpoileva ja eksyneen hento. Solanasin ääni on myös kuuluvin, vaikka välillä Stridsberg käyttää myös toista kertojaa.

En halua hänen asianajajiaan. Toimin oikein. En kadu mitään. Minulla oli vaikka kuinka monta syytä. En minä tavallisesti ammu ihmisiä. En tehnyt sitä turhan takia. Ne pitivät minua sidottuna, eikä se ollut erityisen mukavaa. Ne aikoivat tehdä jotain mikä olisi tuhonnut minut.”

Stridsberg sekoittaa sumeilematta faktaa ja fiktiota. Heti alussa kirjailija muistuttaakin teoksen olevan kirjallinen fantasia, joka pohjautuu Valerie Solanasin elämään ja teoksiin. Stridsbergin kertomuksesta välittyvä Solanas on ristiriitainen persoona, joka on toisaalta viiltävän terävä ja älykäs, mutta samanaikaisesti mielenterveysongelmien ja lapsuuden traumojen läpikolhima. Solanasin feministinen kritiikki on kääritty manifestiksi, joka ehdottaa miessukupuolen tuhoamista ja on kaikessa väkivaltaisuudessaan hätkähdyttävä. SCUM on kiinnostavasti vaihtoehtoisesti lyhennys sanoista ”Society for Cutting Up Men” ja myös ”Society for Cutting Up Myself” – mikä alleviivaa päähenkilön kaksijakoisuutta. Manifesti löytyy muuten myös suomeksi, Suvi Auvisen kääntämänä ja Savukeitaan kustantamana.

Valerie: Ja häneltä kysellään aina vain: Miksei hän lähde heti, vaikka mies on kerta toisensa jälkeen murskannut hänen unelmansa ja leikellyt hänen lempimekkonsa? Järkevämpi kysymys on: miksi hän lähtee? Jos on naisia, jotka astuvat ulos leikellyistä mekoistaan sen sijaan että yrittävät korjata niitä, teidän pitäisi tutkia heitä. Tutkikaa lajipakolaisia. ”

Stridsberg kirjoittaa hengästyttävästi ja samalla tapaa pauhaavan voimakkaasti kuin esimerkiksi Joyce Carol Oates, joka tuli mieleeni muutamaan kertaan romaania lukiessa. Stridsberg kirjoittaakin jollain tapaa uskottavan ”amerikkalaisesti”. Teos on jaettu suhteellisen lyhyisiin alalukuihin ja katkelmiin (tyyli, joka toistuu kaikissa lukemissani Stridsbergeissä). Teksti on usein vuoropuhelua esimerkiksi terapeutin tai kuulustelijan kanssa. Vaikka tarina on hajanainen kaikkine eri aika- ja paikkatasoineen, siinä pysyi mielestäni hyvin mukana. Kieli on rikasta ja joissakin kohtauksissa sykähdyttävän teräväpiirtoista.

Puunlatvat valaisivat Louisin käsiä, makasin selälläni ja Louis oli siinä. Minulla oli lumivalkoinen mekko, en sen koommin käyttänyt valkoisia mekkoja. Louisin kädet olivat valkoisen mekkoni alla. Minä annoin hänen ja minä annoin hänen. Sen jälkeen pimeys. Valo joka lankeaa puista Louisin käsille”

Tekstissä on myös toistuvia virkkeitä ja kappaleita, joista osa saa ihmettelemään, onko kyseessä jopa virhe. Tuskin kuitenkaan.

Siinä ei oikeasti ole mitään aihetta itkuun. Kaikki isät haluavat panna tyttäriään. Useimmat panevat. Jotkut eivät, jostain selittämättömästä syystä. Amerikka on pannut minua. Se on sinällään ihan okei mutta silti päin helvettiä. Maailma on ja pysyy ikuisena kaipuuna takaisin.”

Unelmien tiedekuntaa voi suositella ainakin kaikille feministisestä teoriasta tai historiasta kiinnostuneille, sillä vaikka sillä ei puolustella Solanasin väkivaltaista rikosta, se tarjoaa kiinnostavaa näkökulmaa hänen motiiveihinsa.

Suurimman vaikutuksen kirjassa teki minuun kuitenkin Stridsbergin rohkean väkevä tyyli, taitava tekstin rytmitys sekä samaan aikaan sujuva ja merkityksiä pursuileva kieli. Vaikka Stridsbergin kerronnassa on jotain hyvin amerikkalaista, edustaa se minulle myös nykyajan maailmankirjallisuutta parhaimmillaan.

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta
Drömfakulteten – tillägg till sexualteorin
Suom. Outi Menna
2018 (2006), Tammi
390s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s