Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Ranskankieliseen Kanadaan ja sen pieneen Three Pinesin kylään sijoittuvat dekkarit nostivat Louise Pennyn suosituksi dekkaristiksi jo 2000-luvun alussa, kun kirjat ensimmäisen kerran ilmestyivät. Tuolloin niistä suomennettiin myös kaksi ensimmäistä, jotka ilmestyivät WSOY:n kustantamina. Sittemmin kirjasarja on siirtynyt Bazar Kustannukselle, joka on uudelleenjulkaissut sarjaa alusta asti. Sarjan ensimmäinen osa on Kuolema kiitospäivänä.

Kuolema kiitospäivänä -kansikuva

Pennyn dekkarien päähenkilö on rikostutkija, ylikomisario Armand Gamache, joka päätyy Three Pinesiin tutkimaan eläkkeellä olevan opettajan, Jane Nealin, mystistä kuolemaa. Neal löydetään metsästä kuolleena kiitospäivän aamuna. Pidetyn kyläläisen epäluonnolliselta vaikuttava kuolema kohahduttaa idyllistä yhteisöä. Ensin metsästysonnettomuudelta vaikuttava tapahtuma alkaa kuitenkin pian näyttää epäilyttävältä ja tahalliselta. Kuka olisi voinut haluta pahaa kaikkien tuntemalle opettajalle? Liittyykö kohtalo jotenkin erikoiseen Päätösparaati-nimiseen tauluun, jonka Neal on vastikään tehnyt ja jättänyt paikallisen taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn? Mitä salaisuuksia kyläläisten välisistä suhteista paljastuu?

Penny toistaa viehättävää, monelle dekkaristille tuttua tapaa sijoittaa tapahtumat yhteen kylään. Kokonaiselle kirjasarjalle se tarkoittanee useita murhia pienessä yhteisössä ja myös toistuvia henkilöhahmoja. Gamache on agathachristiemäisen suvereeni, mutta rauhallinen ja harkitsevainen hahmo. Vaikka hänessä on esimerkiksi herculepoirotmaista charmia ja älykkyyttä, on hän silti tätä vaatimattomampi ja vähemmän omahyväinen. Lisäksi Penny ripottelee toinen toistaan persoonallisempia kyläläisiä mukaan tarinaan luontevasti.

Kiinnostavan mausteen tarinaan tuo sen pikkukyläympäristön lisäksi kielikysymys. Québecissä sijaitsevassa pikkukylässä väki on jakautunut ranskan- ja englanninkielisiin, mikä näkyy kyläläisten välisissä suhteissa.

Kaiken kaikkiaan Penny onnistuu tarjoamaan viehättävään maalaisidylliin sijoitetun murhamysteerinsä leppoisassa ja riittävän turvallisessa paketissa, kuitenkin niin, että henkilöhahmoihin ja kyläyhteisöön on helppo kiintyä – ja odottaa jo jatko-osia.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #30 (kirjassa pelastetaan ihminen).

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä
Still Life
Suom. Raimo Salminen
2019 (2005), Bazar
367s.
Kansi: Perttu Lämsä

Yksi kommentti artikkeliin ”Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

  1. Paluuviite: Louise Penny: Kylmän kosketus | Sivumerkkejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s