David Grossmanin tarinassa liikutaan sekä Israelissa että toisen maailmansodan Jugoslaviassa. Sodan aikaan päähenkilö, juutalaisperheen tytär Vera rakastuu serbialaiseen kristittyyn, Milošiin. He liittyvät Jugoslavian marsalkka Titon joukkoihin pelastaakseen juutalaisia keskitysleirille joutumiselta. Asiat eivät kuitenkaan mene hyvin ja loppujen lopuksi päättyvät kohtalokkaisiin seurauksiin. Miloš menehtyy ja Vera joutuu vankileirille pahamaineiselle Goli Otokin vankileirille.
”’Loppujen lopuksi’, sanoi yksi jugoslavialaisyhteisöön kuuluva kibbutsitoveri Veralle kolmekymmentä vuotta tapahtumien jälkeen, ’Goli Otokin leirit olivat uudelleenkoulutusta eivätkä tuhoamista varten.’ Vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin Vera ajatteli, että jotain hänestä oli siellä tuhoutunut.”
Vera kuitenkin selviytyy ja päätyy muuttamaan tyttärensä Ninan kanssa Israelin kibbutseille ja uudelleen naimisiin. Myös Nina tutustuu Israelissa tulevaan lapsensa isään, Rafaeliin. Toisessa aikatasossa Vera on jo vanha ja hän matkustaa tyttärensä Ninan ja lapsenlapsensa Gilin kanssa kaukaiselle saarelle, jossa häntä sodan aikana pidettiin vangittuna ja kidutettuna. Matkalla hän palaa paitsi menneisyyteen ja historiaan, myös joutuu kohtaamaan ne ja samalla vastatusten myös suhteessaan tyttäreensä Ninaan. Paljastuu, että menneisyydessä on paljon asioita, jotka Vera on onnistunut salaamaan, mutta jotka ovat monella tapaa vaikuttaneet hänen suhteeseensa tyttäreensä ja muihinkin lähellä.
Grossmanin teos on paitsi tarina sodasta myös ennen kaikkea tarina rakkaudesta, menetyksestä ja hylkäämisestä, sekä inhimillisistä valinnoista epäinhimillisissä olosuhteissa. Näistä viimeisin kuvaakin sodan mielettömyyttä osuvasti. Keskiössä tarinassa ovat äitisuhteet, sekä Ninan ja Veran välillä että Ninan ja oman tyttärensä Gilin välillä. Molempiin sisältyy kipeitäkin kohtia, rakkauden lisäksi.
Lopussa tarinalinjoja ja ihmisiä punoo yhteen elokuvahanke, jota lähtee toteuttamaan alaa opiskeleva Gili isänsä kanssa. Saako elokuvaprojekti palaset loksahtamaan paikoilleen, traumoja paranneltua ja menneisyyden valinnat anteeksiannon?
Grossman kirjoittaa tunteikkaasti isoista, paatoksellisistakin teemoista. Se kuvaa kouriintuntuvasti traumojen ylisukupolvisuutta: menneisyyden painolastit heijastuvat väistämättä esimerkiksi vanhemmuuteen. Grossman kuvaa keskitysleirejä tunteita säästelemättä ja karusti. Rinnalla kulkee perhesiteiden ja rakkauskertomusten mahtipontinen kuvaus. Tarina on karuudessaankin monella tapaa tyylillisesti romanttinen. Kerronta on elokuvallista, vaikka monien lähes yhtä isossa roolissa olevien päähenkilöiden tarinat paikoitellen sekoittuvatkin. Lopputeksteistä käy ilmi, että Grossmanin tarinan päähenkilöillä on esikuvansa todellisessa elämässä.
Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #40 (kirja kertoo maasta, jota ei enää ole).
David Grossman: Kun Nina sai tietää
Itti ha-hayyim mesahek harbe
Suom. Minna Tuovinen
2020, Otava
280s.
Kansi: Anna Lehtonen, Onerva Utriainen
Sivumerkkejä 