Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani

Julia ”Turtle” Alveston on 14-vuotias tyttö, joka elää kahdestaan isänsä Martinin kanssa Kaliforniassa. Olosuhteet kotona ovat karmivat. Äiti on kuollut ja Turtle on jäänyt kokonaan uhkaavan, dominoivan ja arvaamattoman isänsä armoille. Isä on survivalisti, joka kasvattaa myös tyttärestään ”selviytyjää”, mutta fyysisen, psyykkisen ja seksuaalisen väkivallan keinoin.

Koulussakaan ei mene hääppöisesti, Turtle onnistuu salaamaan huonot kotiolot eikä oikein löydä paikkaansa muiden nuorten joukosta. Eräs opettajista, Anna, aavistaa, ettei Turtlella välttämättä ole kaikki hyvin kotona, muttei kuitenkaan löydä keinoja auttaa kaiken kieltävää tyttöä.

”’Minä olen huolissani sinusta. Sinussa on monia klassisia tunnusmerkkejä. Valppautta. Eristäytymistä. Misogyniaa.’ ’Mitä misogynia on?’ ’Naisvihaa.’ ’Ei se minua lyö’, Turtle sanoo. Hän tarkkailee Annaa nähdäkseen uskooko Anna häntä, ja itse hän uskoo siihen eikä kestä ajatusta, että maailmassa saattaisi olla ihmisiä, jotka uskovat toisin.”

Martinin ja Turtlen luona majailee aikansa myös ukki, joka kuitenkin on alkoholisoitunut, eikä hänestä ole juurikaan apua Turtlelle.

Ukki sanoo:’ Kuuntele – tuolla tytöllä on reidet niin mustelmilla että hirvittää. Mustelmilla. Ihan hirvittävillä mustelmilla. Suurin piirtein sennäköisillä mustelmilla, että sinä olet käynyt sen päälle hiilihangon kanssa. Minä pyydän. Minä pyydän, Martin.’”

Lohtua ja omanlaistaan turvaa Turtlelle tuovat kodinläheiset metsät, joissa Turtle viettääkin paljon aikaa samoillen ja seikkaillen. Selviytyjäoppinsa saanut Turtle pärjää luonnossa jopa paremmin kuin kotiolosuhteissa. Hän on kuin moderni viidakkolapsi Mowgli. Eräällä retkellään hän tutustuu kahteen poikaan, Jacobiin ja Brettiin, ja orastava ystävyys tuo Turtlelle toivoa vapauden ja toisenlaisen elämän mahdollisuudesta. Isänsä kieron kasvatuksen sisäistänyt tyttö ei kuitenkaan niin vain irtaudu elämästään.

Romaani on Gabriel Tallentin ensimmäinen ja huikaiseva, joskin ristiriitaisia tunteita herättävä, esikoinen se onkin. Amerikkalaisten lukuromaanien ystäville se tarjoaa mukaansatempaavaa proosaa, jossa draamankaari on taiten rakennettu, luontokuvaus rehevää ja väkivaltainenkin suhde psykologisesti tarkasti kerrottu.

Turtlen ja tämän isän, Martinin, välinen suhde on kammottava, jopa liioitellun karmivasti kerrottu. Martin on sovinistinen ja väkivaltainen mies, jonka uhkaavuus tulee esille monella tavalla.

Eräässä kohtauksessa Martin asettaa Sig Sauerin lapsensa eteen.

Turtle istuu kämmenet pöytää vasten ja katsoo asetta. Martin sanoo: ’Älä viitsi olla tuollainen rasittava pikku ämmä.’ Martin seisoo hievahtamatta. ’Sinä käyttäydyt kuin rasittava pikku ämmä. Yritätkö olla rasittava pikku ämmä?’”

Hän myös tekee yöllisiä visiittejä tyttärensä huoneeseen. Tallent sanoittaa suhdetta kierolla tavalla jopa rakkauden sanoituksilla. Suhde on jollain tapaa kiihkoinen ja vaarallinen. Turtle haluaa kaikesta huolimatta olla isänsä kieronkin rakkauden arvoinen.

Turtle menee polvilleen ja panee kädet Martinin haalistuneille indigonsinisille farkuille ja sanoo: ’Anteeksi isi.’ Hän livauttaa kakso sormea valkoisina repsottavien lankojen läpi ja painaa päänsä sisäreittä vasten. Martin katsoo poispäin, roikottaa olutpulloa etusormen ja peukalon varassa, ja Turtle miettii epätoivoisesti, mitä voisi tehdä, hukkaviivallinen tyttörukka, hukkaviivallinen ja lukutaidoton.”

Epäluotettava ja kieroutunut isä on saanut taottua myös Turtlen päähän misogynistisiä ajatuksiaan. Myös Turtle vihaa muita naisia.

”’Se on hyvä mies’, Caroline sanoo, ’mutta kun se on vihainen, se lyö kovaa, vai mitä?’ Turtle kuljettaa kieltään hampaitaan pitkin. Hän sanoo: ’Mitä?’ Hän ajattelee: senkin ämmä, senkin huora. Noin aikuiset aina yrittävät huijata nuoria, ensin saadaan ne vastaamaan moneen kysymykseen ja sitten kysytään jotain perheestä. Turtle on nähnyt sen ennenkin. Naiset ovat aina yksiä vitun huoria. Ihan sama millaisia ovat alun perin olleet. Aina jotain kaunaa.”

Tallentin romaani tuo mieleen pari viime vuosien hittiromaania Yhdysvalloista. Väkivallan raadollinen kerronta on sukua Hanya Yanagiharan Pieni elämä -romaanille. Nuoren lähes metsässä kasvavan tytön kasvutarina puolestaan tuo vahvasti mieleen vuonna 2018 alkuperäisenä ilmestyneen, Delia Owensin Suon villi laulu -romaanin. Tallentin romaani ei kerännyt niin paljon huomiota kuin nämä teokset, mutta olisi sitä enemmän ansainnut.

Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani
My Absolute Darling
Suom. Arto Schroderus
2019 (2017), Gummerus
445s.
Kansi: Jaya Miceli / Amen Moawad, Eyeem, Getty Images

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s