Rakkauden Antarktis -romaanin lähtöasetelma on hyytävä. Inni on narkomaani ja prostituoitu – ja kuolemassa. Romaanin alussa hän on metsässä, jossa häntä murhataan, raa’asti. Romaanissa väkivaltaisen paloittelumurhan uhri Inni käy läpi elämänsä käänteentekeviä hetkiä ja kipuja.
”Sillä vaikka olin niin nuori ja vasta aloittamassa jotakin, minulla oli lakkaamatta vahva tunne siitä että seisoin jyrkänteen reunalla, että edessäni avautui kuilu johon saattaisin pudota hetkenä minä hyvänsä. Minä kelpaamaton, avuton, heikko ja hyödytön maanantaikappale kaikkien niiden viisikymmentäluvulle kuuluneiden tyttöjen suuressa joukossa jota maailma ei oikeastaan tarvinnut, joka katoaisi jonain päivänä jäljettömiin eikä kukaan jäisi ikävöimään.”
Läpi mennään esimerkiksi hänen perhesuhteistaan ja lapsuudestaan, josta ensimmäiset traumaattiset kokemukset ovat peräisin. Inni menettää pikkuveljensä Eskilin hirvittävässä onnettomuudessa jo lapsena. Tapahtuma varjostaa koko perheen elämää, alkoholisoituneiden vanhempien, Rakshan ja Ivanin, mutta raskainta syyllisyyden taakkaa kantaa Inni.
”He eivät tienneet muuta tapaa elää, Raksha ja Ivan, ilman alkoholia he olivat eksyksissä. Näytti kuin aurinko olisi noussut heidän sisällään aina kun he ottivat pullon esiin. Aurinko, joka muutaman päivän tai viikon ryyppäämisen jälkeen muuttui mustaksi, mutta siltikään he eivät olisi kyenneet olemaan ilman sitä mustaa valoa. Ja saman nälän minä perin heiltä.”
Huumeet tarjoavat Innille uudenlaisia, ylittämättömiä kokemuksia. Huumekoukussa oleva Inni ja hänen poikaystävänsä Shane yrittävät lopettaa aineiden käytön, kun Inni alkaa odottaa lasta, mutta se ei onnistu.
”Perheemme yllä lepää kirous, suuret vesiputoukset toivat mukanaan pimeyden joka saastutti jokiveden ja soljui sukupolvesta toiseen. Lapsena ajattelin, että voisin kumota kirouksen, mutta sen sijaan antauduin sen vietäväksi ja se oli helppoa, seurasin vain kultaista uomaa joka kulki maiseman halki selvänä kuin virtaava joki.”
Valle-poika otetaan huostaan taaperoikäisenä, toinen lapsi Solveig heti synnyttyään. Inni on tottunut menettämään rakkaitaan, mutta äidin tuska on silti riipaiseva. Tarinan edetessä tuonpuoleisesta elämäänsä läpikäyvä ja maailmaa tarkkaileva Inni pääsee seuraamaan myös lastensa elämää hänen jälkeensä. Liikuttavaa, sydäntäraastavaa.
”Muistelen Vallea vastasyntyneenä. Hän oli niin hiljainen. Odotin parkaisua, mutta sitä ei tullut. Miksi hän ei itke, kysyin kätilöltä. Kätilö pudisti päätään ja hymyili, kietoi Vallen vilttiin ja laski syliini. Ikään kuin hänkään ei olisi tiennyt vastausta. Mutta Valle oli elossa, hän makasi rinnoillani ja katsoi minua pyöreillä silmillään, hän henigtti, ja liikutti pieniä käsiään, nyrkit avautuivat ja sulkeutuivat. Hän ei itkenyt myöhemminkään melkein koskaan, makasi vain hiljaa pinnasängyssään ikkunan alla ja katseli taivaalle aivan kuin olisi tiennyt jo silloin olevansa maailmassa täysin yksin.”
Väkivalta ja naisiin kohdistva väkivalta ovat läpileikkaava teema romaanissa. Se tuo vahvasti mieleen pari romaania viime vuosilta: ainakin Maggie Nelsonin Jane, eräs murha / Punaiset osat -romaanikokonaisuuden sekä Elif Shafakin 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Nämä romaanit ovat eri ajoilta, eikä vertailulle sinänsä ole perusteita. Ne pikemminkin ilmentävät, että Stridsbergin tarina on tuttu, liian tuttu, mutta liian harvoin silti kerrottu – muutoin kuin viihdemielessä jatkuvasti esimerkiksi poliisisarjoissa.
Stridsbergin romaanin väkivaltakuvaus ja -kertomus on raju, mutta hän ei mässäile vaan pikemminkin toteaa. Kerronta on kuitenkin välillä jopa kaunista, kieli ajoittain jopa lyyristä. Aiheen näkökulma ja kerrontatapa on myös kielellisesti taitavasti ja omaperäisesti rakennettu. Romaani on kaunokirjallisesti kunnianhimoinen ja tarina valtavan monisäikeinen. Se tuo vahvasti mieleen myös tämän: rikoksen uhrilla on ääni, elämä, menneisyys, ajatuksia.
”Aioin jo antaa maailmanne olla mutta yhtäkkiä palaankin takaisin. Se näyttää kaukaa katsottuna niin kauniilta, utuisen sinertävä ilmakehä joka ympäröi teidän hieman kärsinyttä mutta edelleen kitkuttelevaa planeettaanne.”
Romaanin on sanottu pohjaavan todelliseen tapaukseen 1980-luvulla, jolloin Tukholman lähistöltä löydettiin raiskatun ja murhatun, huumeriippuvaisen Catrine da Costan ruumis. Kirjassaan Stridsberg kuitenkin kieltää pohjaavansa tarinaa todellisiin henkilöihin ja kertoo kirjoittavansa pikemminkin yleisemmin (naisiin kohdistuvasta) väkivallasta.
Oli taustatarina mikä hyvänsä, jotain ainutlaatuisen universaalia Stridsberg onnistuu naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja misogyniasta romaanillaan välittämään. Kylmäävän karusti, mutta samaan aikaan tunnistettavasti ja väkevästi. Sara Stridsberg on mielestäni ehdottomasti ruotsalaisen kirjallisuuskentän kirkkaimpia, taitavimpia ja omaäänisimpiä kirjailijoita.
Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis
Kärlekens Antarktis
Suom. Outi Menna
2019 (2018), Tammi
304s.
Kansi: Laura Lyytinen
Sivumerkkejä 