Franny Stone pestautuu osaksi kalastusaluksen miehistöä nähdäkseen lapintiirojen muuttovaelluksen. Eletään lähitulevaisuudessa ja monet lintulajit ovat jo hävinneet maapallolta. Franny päätyy seuraamaan viimeistä tiiraparvea Grönlannista Antarktikselle ja tulee matkan aikana käyneeksi läpi myös omaa menneisyyttään.
”Maailmoja on kaksi. Toinen koostuu vedestä, mullasta, kallioperästä ja kivennäisaineista. Sen ydintä, vaippaa ja kuorta ympäröi ilma, jota voi hengittää. Toinen koostuu pelosta.”
Luontosuhde ja varsinkin villin luonnon katoavaisuus ovat teemoja, jotka nousevat tämän tästä pinnalle kaunokirjallisuudessa. McConaghy yhdistää ympäristöahdistuksen ja luontosuhteen käsittelyn villeihin ihmishahmoihin, jotka ovat itsenäisiä, omaperäisiä ja seikkailunhaluisia, usein naisia. Elokuvallinen kerronta on mahtipontista ja kyynisestä asetelmastaan ja dystooppisesta luonteestaan huolimatta täynnä toivoa ja elämänmyönteisyyttä. Kerronta on monella tapaa amerikkalaistyylinen, vaikka kirjailija onkin Australiasta.
”Ihmisen merkityksen voi määrittää hänen maailmalle antamiensa ja jälkeensä jättämiensä asioiden perusteella mutta myös sen perusteella, mitä hän ottaa maailmalta.”
McConaghy tarjoaa vaivatta etenevän lukuromaanin, jossa luonnon voima ja kauneus salpaavat henkeä. Tarinan päähenkilöihminen on seikkailullinen ja rohkea. Kliseisestikin hän tietenkin viihtyy paremmin luontokappaleiden kuin omien lajitovereidensa seurassa ja kokee yhteyttä enemmän eläinten kuin ihmisten parissa. Niin luonto kuin ihminen näyttäytyvät loppujen lopuksi yksiulotteisina, voimakkaisiin piirteisiin ripustautuvina lajeina.
Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
2021, WSOY
Suom. Sari Karhulahti
344s.
Kansi: Paul Scanidin
Sivumerkkejä 