Atwoodin dystopiasarjan kolmas ja viimeinen osa, Uusi maa, jossa eletään uudessa maassa vanhan peityttyä veden alle. Pandemian pyyhkäistyä maailman yli vain joitakin edellisen osan Herran tarhureista on hengissä, samoin kuin crakelaisiksi kutsuttuja ”uudenlaisia” ihmisiä.
Atwoodin trilogian päätösjaksossa mielikuvitus sinkoilee taas moneen suuntaan. Dystopiassa ilmastonmuutos, pandemiat ja maailmaa tuohoavat uhkakuvat ovat realisoituneet ja muutamat jäljelle jääneet ihmiset pyrkivät selviytymään. Jäljelle jääneet ovat tuttuja trilogian aiemmista osista: on Lumimies/Jimmy, Amada, Toby ja Ren, Zeb, Aatami Ensimmäinen… Nämä keskushahmot pyrkivät selviytymään maailmassa, jonka on vallannut mutanttisikojen joukko sekä verenhimoiset sotilaat.
Juoni on vähintäänkin poukkoileva, mutta Atwoodin parissa viihdyttääkin ennen muuta kerronta ja mielikuvituksellinen hillittömyys. Tarina vilisee anekdootteja ja viittauksia modernien aikojen villityksiin, mutta tarinaa kehystävät aidot, katastrofaaliset uhat, jotka ovat lähempänä ihmiskuntaa nyt kuin Atwoodin romaanien ilmestymisen aikaan. Genre on omituinen sekoitus scifiä, jännitystä, romantiikkaa ja jopa komediaakin.
”Ollessaan erossa toisistaan veljekset välittivät tekstiviestejä, puhelinsoittoja ja muita sähköisten signaalien avulla kulkevia viestejä: internet, niin kuin hyvin tiedettiin, vuoti kuin eturauhassyöpäpotilas, ja Pastori todennäköisesti nuuski heidän tekemisiään – jollei Aatamin, niin ainakin Zebin.”
Trilogian aiempien osien lukemisesta on hyötyä, vaikka kaikki osat toimivat myös itsenäisesti luettuina. Kolmannen osan lopussa on kuitenkin myös kertaus kahden ensimmäisen osan tapahtumista.
Margaret Atwood: Uusi maa
MaddAddam
Suom. Kristiina Drews
2015 (2013), Otava
553s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 