Don DeLillon klassikkoteos sukeltaa katastrofin anatomiaan. Vaikka se on kirjoitettu jo vuosikymmeniä takaperin, se antaa kiinnostavaa näkökulmaa esimerkiksi vielä hyvin lähimuistissa olevaan koronapandemia-aikaan.
”Minä olen Hitler-laitoksen esimies Kukkulan collegessa. Minä keksin pohjoisamerikkalaisen Hitler-tutkimuksen maaliskuussa 1968.”
Jack Gladney on yläkoulun opettaja Yhdysvalloissa. Hän työskentelee Hitler-laitoksen esimiehenä eli opettaa natsismin historiaa – ja pelkää kuolemaa. Hän viettää rauhallista uusperhe-elämää vaimonsa Babetten ja heidän edellisistä liitoistaan syntyneiden lasten kanssa. Myös Babette kärsii kuolemanpelosta, mikä yhdistääkin pariskuntaa.
Eräänä päivänä molemmat joutuvat kasvotusten pahimpien pelkojensa kanssa, kun rikkoutunut junavaunu saa aikaan myrkyllisen kaasupilven, joka valtaa pian koko kotikaupungin. Kaasu on romaanissa nimeltään Nyodene D -myrkkypäästöä. Jack perheineen joutuu lähtemään pakosalle evakuointikeskukseen, mikä sysää liikkeelle eeppisen matkakertomuksen kohti pahimpia pelkoja ja niiden käsittelyä.
”Peruskoulu oli evakuoitava torstaina. Lapsilla oli päänsärkyä ja silmienärsytystä, metallinmaku suussa. Yksi opettajista kieriskeli lattialla ja puhui kielillä. Kukaan ei tiennyt, mikä oli vialla.”
DeLillon romaanin aihe on vakava, mutta itse romaanissa on myös paljon huumoria. DeLillo käyttää välillä hulvattomiakin esimerkkejä, jotka pureutuvat syvälle amerikkalaisen yhteiskunnan ilmiöihin ja kipupisteisiin. Vaikka romaani on kirjoitettu jo 1980-luvulla, tuntuu se vielä tänä päivänäkin modernilta. Kuolemanpelko teemana onnistuu vastavalottamaan vahvasti myös länsimaisen, hyväosaisen nykyihmisen hybristä ja kuolemattomuuden ideaalia – samat teemat nousivat pinnalle viimeksi myös koronapandemian aikana.
Osallistun kirjalla Helmet 2024 -lukuhaasteeseen #22 (kirjaa on suositellut kirjailija).
Don Delillo: Valkoinen kohina
White Noise
Suom. Helene Kortekallio
1986 (1985), Tammi
358s.
Kansi: Netflix
Sivumerkkejä 