Ross Lockhart on kuusikymppinen amerikkalainen miljonääri, joka sijoittanut vakavasti sairaan vaimonsa Artisin eräänlaiseen moderniin saattohoitolaitokseen tämän parantumattoman sairauden vuoksi. Laitoksessa ruumiit säilötään niin, että ne voitaisiin vuosikymmenien päästä herättää eloon kehittyneen teknologian avulla. Laitos pyrkii tekemään todelliseksi ikuisen elämän ihanteen.
”Artisilla, hänen vaimollaan, oli useita invalidisoivia sairauksia. Tiesin, että multippeliskleroosi oli suurin syy hänen heikkenemiseensä. Isäni oli täällä omistautuneesti todistamassa hänen kuolemaansa ja sitten valistuneesti tarkkailemassa, millaisia uusia menetelmiä nyt tarvittiinkin hänen ruumiinsa säilyttämiseksi siihen vuoteen, vuosikymmeneen, päivään jolloin olisi turvallista herättää se eloon.”
Rossin poika Jeff matkustaa hoitolaitokseen isänsä ja Artisin luokse hyvästelläkseen äitipuolensa. Matkallaan Ross päätyy pohtimaan elämän ja kuoleman kysymyksiä moninaisilta kanteilta. Taustalla häilyvät myös Rossin etäinen suhde biologiseen äitiinsä sekä suhde naisystävä Emmaan.
Dystooppinen näkymä ikuisen elämän unelmasta osoittautuu ajateltua synkemmäksi ja teos herättääkin pohtimaan, onko tätä ihannetta ajateltu loppuun asti. Samalla se tulee kommentoineeksi ihmisen halua pidentää elämää keinotekoisesti, nuoruudenihannointia ja teknologiakehityksen suuntaviivoja. DeLillo kuvaa maailmaa jälleen pysäyttävän tarkkanäköisesti, mutta samalla lukuromaanin sujuvuudella.
Don DeLillo: Nolla Kelviniä
Zero K
Suom. Helene Bützow
2017 (2016), Tammi
271s.
Kansi: Markko Taina
Sivumerkkejä 