Venäläisen Eduard Verkinin dystopiassa eletään ydinsodan jälkeistä aikaa. Vain Japani on selvinnyt sodasta ja johtaa maailmanjärjestystä. Sahalin-nimiselle saarelle on perustettu vankileiri, josta tulee sodassa häviäjiksi jääneiden, kodittomien säilytyspaikka. Siellä vallitsee vahva, rasistinen hierarkia, jossa vahvimmin selviävät väkivaltaisimmat. Samaan aikaan muualla maailmassa riehuu raivotauti, joka muuttaa ihmisiä zombieiksi.
Nuori tulevaisuustutkija Siren lähetetään Sahalinille tutkimaan saarta ja sen asukkaita. Mukaansa hän saa turvamiehekseen venäläisen Artjomin. Sitten tapahtuu maanjäristys, joka uhkaa ulottaa zombie-raivotaudin myös saarelle.
”Minua ympäröivät säikeet, jotka jatkuivat ylös taivaaseen. Ne lävistivät veden ja maan, hohtavan torpedoalus Enolan ja ruosteisen Kappan, auringon, minut, kasvoivat ihon ja silmien läpi. Säikeet.”
Verkinin romaani on toiminnantäyteinen ja välillä tuntuu kuin seuraisi action-elokuvaa. Yhteiskunnallisiakin viestejä romaaniin epäilemättä sisältyy, ainakin erilaisten yhteiskuntajärjestysten kilpailuasetelmien valossa. Verkinin tulevaisuuden kauhukuva on mielikuvituksellinen, mutta toisaalta viime vuotisten poliittisten liikehdintöjen valossa siinä on myös pelottavat elementtinsä.
Osallistun kirjalla Helmet 2024 -lukuhaasteeseen #13 (kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu).
Eduard Verkin: Sahalinin saari
Ostrov Sakhalin
2020, Like
Suom. Kirsi Luoma
456s.
Kansi: –
Sivumerkkejä 