Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa

Lontoossa asuvan pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien romaanissa päähenkilöinä ovat sisarukset Isma, Aneeka ja Parvaiz. Kun sisarusten äiti kuolee, jää Isman tehtäväksi kasvattaa sisaruksiaan. Perheen isä on aikanaan syyllistynyt terrorismiin ja päätynyt Guantánamon pahamaineiselle vankileirille ja kuollut sinne. Isma saa pian opiskeluviisumin Amerikkaan, mutta uusi tulevaisuus uudella mantereella sysää sisarusparven kuitenkin kohtalokkaiden tapahtumien kierteeseen. Amerikassa Isma tutustuu … Jatka artikkeliin Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa

Doris Lessing: Hyviin naimisiin

Doris Lessingin Parempien ihmisten lapset aloitti Väkivallan lapset -nimisen, Etelä-Rhodesiaan, nykyiseen Zimbabween, sijoittuvan kirjasarjan. Sen toinen osa on nimeltään Hyviin naimisiin. Jatko-osa seuraa MarthaQuest -nimisen nuoren naisen elämää 1940-50-luvulla. Martha on tavannut Douglas-nimisen miehen ja päätyy tämän kanssa naimisiin. Rakkaus ei ole mitenkään palavaa, mutta – romaanin nimen mukaisesti – Marthaa ajaa avioliittoon pikemminkin ajatus … Jatka artikkeliin Doris Lessing: Hyviin naimisiin

Angie Thomas: Mun vuoro

Angie Thomas on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka aikaisempi teos Viha jonka kylvät sinkosi kirjailijan nopeasti tunnetuksi myös lasten- ja nuortenkirjallisuusgenren ulkopuolelle. Thomasin romaanit maalaavat varsin uskottavaa kuvaa varsinkin afroamerikkalaisten nuorten – tyttöjen – todellisuudesta nykypäivän Amerikassa. ”Mä oon nyt asunut viisi vuotta taas Jayn luona, mutta mä näen yhä painajaisia siitä, kun se jätti meidät. Ne … Jatka artikkeliin Angie Thomas: Mun vuoro

Koko Hubara: Bechi

Koko Hubara tunnetaan erityisesti toimittajana ja Ruskeat tytöt -median perustajana sekä rodullistettujen ihmisten näkökulmia esiin tuovana yhteiskunnallisena keskustelijana. Hänen esikoisromaaninsa Bechi sivuaa myös näitä aiheita, mutta keskittyy erityisesti tuttuun yhtälöön: äidin ja tyttären väliseen suhteeseen. Kirjan toinen päähenkilö Bechi on Helsingissä asuva, kolmekymppinen opiskelija, joka viimeistelee graduaan. Hänen äitinsä on jemeninjuutalaista sukua oleva kirjailija, joka … Jatka artikkeliin Koko Hubara: Bechi

Tommy Orange: Ei enää mitään

Kalifornian Oaklandissa valmistellaan suurta Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan, intiaanien juhlaa, powwow-kokoontumista. Kirjan päähenkilöiden tarinat kytkeytyvät tähän juhlaan monella tapaa, mutta juoniromaanin sijaan Orangen teos on pikemminkin raapaisu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan historialliseen sortoon ja syrjäytettyyn asemaan myös tänä päivänä.Itse cheyenne- ja arapaho-intiaaniheimoihin kuuluva Tommy Orange tuo lukijan eteen maailman, jota ei ihan kovin usein pääse katsomaan, romaanin kaupunkilaisintiaaneista, alkuperäisväestön … Jatka artikkeliin Tommy Orange: Ei enää mitään

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni

Maahanmuuttajien asema Ruotsissa on yksinkertaistetusti teemana Jonas Hassen Khemirin upeassa romaanissa Soitan veljilleni. Tukholmaa on ravisuttanut kaksi pommi-iskua. Terrori-iskut heittävät varjon jokaisen maahanmuuttajataustaisen päälle, yhdessä hetkessä jokaisesta ”profiiliin sopivasta” tulee epäilyksen alainen ja niinpä heistä jokainen joutuu olemaan varuillaan ihan tavallisessa elämässään. Yhdenpäivänromaani seuraa nuorta maahanmuuttajataustaista miestä, sukujuuriltaan Lähi-idästä kotoisin olevaa Amoria, joka käytännössä puhuu … Jatka artikkeliin Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni

Jouko Heikura: Lahja äidilleni

Timohty on Lontoossa asuva asianajaja, jonka suomalainen äiti sairastaa syöpää ilman toivoa paranemisesta. Timothy tietää isänsä olevan jamaikalainen, muttei ole tämän kanssa tekemisissä. Äidillä ei ole paljoa aikaa, kun Timothy löytää äitinsä papereista kirjeen, jossa sanotaan, että sen saa avata vasta äidin kuoltua. Timohty haluaa kuitenkin selvittää sukunsa salaisuudet jo ennen äidin kuolemaa ja päätyy … Jatka artikkeliin Jouko Heikura: Lahja äidilleni

Doris Lessing: Parempien ihmisten lapsi

Brittiläinen Nobel-voittaja Doris Lessing sijoittaa niin sanotun Väkivallan lapset -kirjasarjansa ensimmäisen osan Parempien ihmisten lapsi entisen Etelä-Rhodesian, nykyisen Zimbabwen alueelle. Tarinan päähenkilö on nuori Martha Quest -niminen nainen, joka syntyy englantilaiseen perheeseen. Valkoiseen perheeseen syntyminen luo sinänsä hyvät lähtökohdat, mutta taloudelliset vaikeudet heijastuvat myös Marthan perheen elämään. Oman tien etsimisen, perheen ahtaista normeista irtautumisen kaipuu … Jatka artikkeliin Doris Lessing: Parempien ihmisten lapsi

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Koronavuodet ovat vaimentaneet julkista keskustelua terrorismista, mutta ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti kiinnostava teema on edelleen ruotsalaisen Johannes Anyurun muutaman vuoden takaisen, palkitun romaanin aihe. Terrorismin taustalla olevia rakenteita, asenteita ja seurauksia purkava romaani on hengästyttävä, taitavasti rakennettu ja kirjoitettu teos. ”Minkä takia rauhanturvaajat aina epäonnistuvat terroristien kukistamisessa? Koska niillä ei ole käytössään uusinta joukkotuhoasetta: lukutaidottomia maahanmuuttajia, … Jatka artikkeliin Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Mario Vargas Llosa: Vihreä talo

Perulainen Mario Vargas Llosa, nobelisti, kuuluu Latinalaisen Amerikan tunnetuimpiin kirjailijoihin. Monen maanosansa kollegan tavoin hän ammentaa romaaneihinsa alueen poliittista lähihistoriaa ja hyödyntää maagisen realismin ja fantasian tyylilajeja. Vihreä talo nojaa niin ikään näihin lähtökohtiin. Sen runsaassa henkilögalleriassa eräänlaisena päähenkilönä toimii Don Anselmo, joka rakennuttaa kyläänsä ”Vihreän talon”. Siitä tulee käytännössä bordelli mutta jollain tapaa myös … Jatka artikkeliin Mario Vargas Llosa: Vihreä talo