Kati Hiekkapelto: Tumma

Kati Hiekkapellosta on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut yksi kiinnostavimmista suomalaisdekkaristeista. Hänen serbialais-taustaisen poliisietsivä Anna Feketen seikkailuja seuraava kirjasarja on edennyt kolmanteen osaan. Tumma-romaanissa Anna jättää Suomen taakseen ja suuntaa äitinsä luokse Serbian unkarilaisalueille, Vojvodinan Kanizsan kylään, aikomuksenaan levätä rankkojen työ- ja yksityiselämää rasittaneiden koettelemusten jälkeen.

Eihän siitä mitään lomaa tietenkään seuraa, vaan Anna joutuu nopeasti vedetyksi mukaan rikosvyyhtiin, jonka juuret ulottuvat aina hänen omaan sukuunsa asti. Tapahtumat alkavat, kun Annan laukku varastetaan. Laukkuvarkaiksi paljastuvat nopeasti punahameinen nuori tyttö ja romanimies, joista romanimies löytyy seuraavana päivänä kuolleena. Anna saa laukkunsa takaisin, mutta ilman passia. Jotakin hämärää tapaukseen liittyy ja sitä Anna ryhtyy selvittelemään – vaikkei hänellä poliisin oikeuksia Serbiassa olekaan.

Kotikylässä riittää monenmoisia haasteita, kuten köyhyys ja romaniväestön syrjintä. Samalla alue elää murrosvaihetta ja on täynnä kontrasteja, jotka saavat Annan sekä tuttuuden että vieraan kokemusten äärelle.

”Kaoottinen yhdistelmä mennyttä maailmaa ja nykyaikaa viehätti Annaa kovasti. Hevoskärryt ja luksus-bemarit, kanojen kotkotus ja aasin huuto upouuden hienostotalon naapuripihalta. Tori, jolla mummot möivät puutarhojensa satoa, samalla kun ihmiset kahviloissa sen laidalla naputtelivat kännyköitään ja tablettitietokoneitaan.”

Serbiassa Annalla on paitsi tehtävä suoritettavanaan, myös sukua ja ystäviä. Hänen äitinsä painostaa perheen perustamiseen. Koko perhettä varjostavat väkivaltaiset kuolemat, erityisesti poliisi-isän hämärän peittoon jäänyt kuolema, joka nousee esille myös tässä rikostehtävässä. Kirjassa oma osa on varattu Serbialle ja sen miljöökuvaukselle.

”’Kaikessa on aina jotain hämärää. Ei tässä maassa mikään ole kokonaan valossa. Ei mikään.'”

Keskustelin taannoin dekkareista pitävän ystäväni kanssa dekkarikirjallisuudesta yleensä. Puhuimme siitä, että dekkarit ovat usein juonivetoisia ja tapahtumarikkaita tarinoita, joissa pääosassa ovat dramatiikka ja taitavat juonikuljettelut, eikä niissä välttämättä usein käsitellä kovin syvällisiä tai vaikkapa yhteiskunnallisia teemoja – ainakaan pintaa syvemmältä. Poikkeuksia tietenkin löytyy. Yhtenä voisi pitää Kati Hiekkapeltoa. Hänen Anna Fekete -sarjassa pakolaisuus on teemana vahvasti läsnä myös aiemmissa Kolibri– ja Suojattomat -romaaneissa. Niissä Annan elämää ja työtä seurataan ”pohjois-suomalaisessa” kaupungissa, jossa hän kokee jatkuvaa ulkopuolisuutta, osin taustansa takia.

Ulkopuolisuus on teemana myös Tumma-romaanissa. Siinä kuvataan sivussa olemista myös hieman uudesta näkökulmasta. Jos Anna onkin kokenut ulkopuolisuutta Suomessa, sitä hän tuntee myös Serbiassa, kuulumalla valtaväestön syrjimään unkarilaisvähemmistöön. Romaniväestön syrjintä puolestaan näkyy ainakin siinä, että romanimiehen – laukkuvarkaan – kuolema ei tunnu kiinnostavan paikallista poliisia.

Samanaikaisesti Kanizsan kylän ulkopuolelle on noussut pakolaisleiri, yksi monista Euroopassa, ja äärioikeiston ääntelyäkin kuullaan, jopa aivan Annan lähipiirissä.

Isoista yhteiskunnallisista teemoista huolimatta Hiekkapelto onnistuu romaaneissaan kiertämään melko hyvin paasauksen sudenkuopat, eikä yhteiskunnallisuus tunnu päälleliimatulta. Päinvastoin, yhteiskunnalliset teemat tulevat esille luontevasti päähenkilön, Annan, kautta.

Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #24 (kirjassa selvitetään rikos).

Kati Hiekkapelto: Tumma
2016, Otava
300s.
Kansi: Päivi Puustinen / Blickwinkel Alamy Stockphoto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s