Ulla-Lena Lundberg: Jää

”’Jotkut itäluotolaiset eivät vetäisi hukkumaisillaan olevaa länsiluotolaista avannosta’, hän selittää. ’Eivät kai asiat niin huonolla tolalla voi olla!’ pappi sanoo. Ja yrittää kuitata asian naurulla. ’Entä jos avannossa onkin itäluotolainen! Mitä länsiluotolaiset sitten tekevät?’ Mutta lukkari, joka oli kaiken yläpuolella, sanookin nyt ”me”. ’Kaipa me vetäisimme hänet kuiville, useimmat ainakin. Mutta varma siitä ei voi olla.’”

Muutaman vuoden takainen Finlandia-voittaja Jää on keikkunut lukulistoillani pitkään. Tarina sijoittuu kuvitteelliseen, Ahvenanmaan nurkilla sijaitsevaan saaristolaisyhteisöön, Luodoille. Paikka on jaettu itäluotoon ja länsiluotoon. Tarina käynnistyy, kun saarelle tulee uusia asukkaita, Petter Kummel -niminen pappi Mona-vaimonsa ja parivuotiaan Sanna-tyttärensä kanssa.

Saarta on vaivannut pappien rivakka vaihtuvuus ja koko seurakunta iloitsee uudesta papista, joka näyttäisi tulleen pestiinsä jäädäkseen. Petter on muutenkin erikoisuus papiksi, iloinen ja puhelias, kaikinpuolin siis innostava uusi tulokas saaristolaisten elämään. Petterin perheen lisäksi tarinassa tutustutaan saaren asukkaisiin, joista tuntuu löytyvän ihmistyyppien lähes koko kirjo. Omanlaiseksi päähenkilöksi joukosta nousee postimies Anton, joka toimii eräänlaisena ulkopuolisena tarkkailijana. Hän käy saarella vain välillä ja näkee siksi ehkä enemmän kuin saarelaiset itse. Antonilla on myös omalaatuinen suhde luontoon ja henkimaailman asioihin.

Jäällä on kirjassa monia merkityksiä. Se erottaa ulkomaailman luotolaisten sisäpiiristä. Se on samalla kertaa uhkaava ja suojaava.

Jää alkoi minulla hieman kitkaisesti, eikä oikein tuntunut käynnistyvän. Tarina seuraa pappisperheen ja kyläläisten elämää melko verkkaiseen tahtiin. Kertoja vaihtuu välillä, mutta muuten romaani on hyvin perinteinen.

Loppua kohden tarinaan tulee surumielisiä elementtejä, ja lopussa myös traaginen loppuhuipennus. Lundberg kuvaa kiitettävästi sisäänpäinlämpiävän yhteisön keskinäisiä kitkoja ja toisaalta mahdollisuuksia murtautua sen sisälle. Silti kerronta oli mielestäni hieman vaisua enkä ainakaan itse saanut siitä sellaista elämystä, jota olisin odottanut.

Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #43 (kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään).

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Is
Suom. Leena Vallisaari
2012, Teos
365s.
Kansi: Helena Kajander

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s