Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Elena Ferranten Napoli-sarja on yltänyt kolmanteen osaansa, Lenù- ja Lila-ystävysten aikuisvuosiin jonnekin 1960- ja 1970-luvun taitteeseen. Lenùsta (koko nimeltään Elena Greco) on kehkeytynyt kirjailija, jonka esikoisromaani on ollut läpimurto. Lapsuudenystävä Lila tai Lenùn perhe eivät kuitenkaan yhdy ylistyksen kuoroon vaan pyrkivät palauttamaan kirjailijan maan pinnalle, jonnekin itsensä tasolle.

”Äiti kävikin hyökkäykseen, sihisi minulle hiljaisella äänellä, mutta silti huutaen, silmät verestävinä: me emme merkitse sinulle mitään, saamme aina tietää kaikesta vasta viime tipassa, neiti luulee itsestään vaikka mitä, koska on käynyt kouluja, koska kirjoittaa kirjoja ja menee naimisiin professorin kanssa, mutta tyttö hyvä, muista että olet tullut tästä vatsasta ja olet aivan samaa tekoa kuin me muutkin, joten lakkaa kuvittelemasta, että olisit jotenkin parempi, ja pidä mielessäsi että jos sinä olet älykäs, niin minä, joka olen kantanut sinua sisälläni, olen aivan yhtä älykäs ja älykkäämpikin, ja jos minulla olisi ollut samat mahdollisuudet, olisin pystynyt aivan samaan kuin sinä, ymmärrätkö?”

Lenù on myös tavannut miehen, akateemisen Pietro Airotan, jonka kanssa hän astuu avioon ja saa lapsia.

Lilalla puolestaan ei mene läheskään yhtä hyvin kuin Lenùlla. Pienen Gennaro-pojan yksinhuoltaja työskentelee makkaratehtaassa ja elää jonkinlaisessa parisuhteessa kiltin Enzon kanssa. Katkeruus eri suuntiin vievistä elämänpoluista paistaa läpi Lilasta koko ajan enemmän ja enemmän, ja seuraukset siitä saa tietenkin tuntea ennen niin läheinen ystävä Lenù.

Ystävyyden koettelun keskellä eletään poliittisesti kuohuvia aikoja kommunismin ja fasismin ristipaineessa. Napolin kaduilla poliittiset kähminnät ja Solaran veljesten toimet vetävät erityisesti Lilan mukanaan. Lenù puolestaan seuraa läheltä esimerkiksi vasemmistolaista opiskelijaliikehdintää ja ajautuu aktivismiin mukaan myös itse.

”Siinä vaiheessa aloin ajatella, että korttelin ja muun Napolin välillä ei ollutkaan kovin suurta eroa, että paha olo liukui paikasta toiseen.”

Lenù kokee koulutettuna ja kunnianhimoisena naisena vaikeuksia sopeutua perhe-elämän ja naisille siinä määritetyn roolin asettamiin vaatimuksiin. Vaikka hän elää sinänsä edistyksellisen Pietron kanssa, näkyy naisten ja miesten välinen epätasa-arvo myös tässä suhteessa. Tämä näkyy erityisen hyvin lääkärin kanssa käydyssä keskustelussa ehkäisypillereistä.

”’Onko teillä lapsia?’ ’On minulla yksi.’ ’Yksi on vähän.’ ’Se riittää minulle.’ ’Teidän tilassanne raskaus auttaisi, naiselle ei ole olemassa parempaa lääkettä.’ ’Tiedän naisia, jotka raskaudet ovat tuhonneet. Mieluummin pillereitä.’”

Myös Pietro vastustaa pillereiden aloittamista, koska ei pidä niitä turvallisina.

Lilan ja Lenùn välinen, epävakainen ystävyyssuhde pysyy läpi tämänkin tarinan, vaikka Lenù pysyttelee enimmäkseen Firenzessä perheensä luona ja Lila Napolissa. Kolmannessa osassa kuitenkin seurataan ehkä aiempia osia enemmän naisten elämiä erillään.

Ferrante kirjoittaa jälleen mukaansatempaavasti. Monista päähenkilöidensä (erityisesti Lilan) raivostuttavistakin luonteenpiirteistä huolimatta kirjasarja on onnistunut koukuttamaan naisten tarinaan ja heihin on myös ehtinyt kiintyä. Kolmannesta osasta vahvimmin nousee kuitenkin esille erityisesti feministiset puheenvuorot.

”Naisten älyllinen yksinäisyys on niin surullista, ajattelin, on lahjakkuuden haaskausta joutua erilleen, ilman käytäntöjä ja perinteitä. Ja niinä hetkinä tuntui kuin ajatuksenikin olisi halkaistu kahtia, että ne olivat jännittäviä mutta silti vajavaisia, että niissä pyrittiin todentamaan ja kehittelemään mutta niistä puuttui vakuuttuneisuutta, itseluottamusta.”

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #35 (kirjassa on yritys tai yrittäjä).

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
Storia di chi fugge e di chi resta
Suom. Helinä Kangas
2018, WSOY
448s.
Kansi: Martti Ruokonen / Julika Hardegen / Arcangel