Seidi Saikkonen: Yvonnen talo

Eräänä päivänä henkilökohtaisena avustajana vuosia sitten Sveitsissä työskennellyt Anna saa puhelun ja kuulee entisen työnantajansa, salaperäisen Yvonnen, kuolleen. Seidi Saikkosen esikoisteos hyppää vauhdikkaasti heti alusta sen ytimessä olevaan tapahtumaketjuun, sortumatta sen pidempiin jaaritteluihin. Matkalla Yvonnen hautajaisiin sveitsiläiseen alppikylään Anna alkaa käydä läpi aikaa, jona hän työskenteli pyörätuolilla liikkuvalle Yvonnelle. Kuka Yvonne oikein oli? Mitä salaisuutta hän kantoi? Mitä naisten välillä aikanaan tapahtui? Liittyykö naisen kuolemaan jotain epäilyttävää?

Yvonnen talo -kansikuva

Saikkonen kerii tarinaansa auki vähä vähältä kahdessa aikatasossa, nykyajassa ja kahdeksan vuoden takaisessa menneisyydessä. Pikkuhiljaa lukijalle alkaa paljastua erikoisen työsuhteen vaietut salaisuudet ja naisten välinen omalaatuinen valtasuhde. Käy selväksi, että Yvonne on ollut vähintäänkin persoonallinen työnantaja, joka on jättänyt jälkensä Annaan, joka kärsii ahdistus- ja paniikkikohtauksista.

Saikkosen romaani on omintakeinen, jännitteinen pieni tarina. Se muistuttaa jännityskertomusta, mutta on samaan aikaan myös vahvasti psykologinen kuvaus ihmissuhteista ja vallankäytöstä niissä. Kerronta on tiivistä ja lauseet lyhyen ytimekkäitä. Ylimääräistä tunnelmien maalailua on säästeliäästi, mutta juuri siksi yksittäisetkin tällaiset siveltimenvedot erottuvat.

Ritva oli piikittelyn mestari. Äiti oli sanonut: anna mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta minä en osannut. Minut oli kärpäspaperista tehty: kaikki ruma jäi kiinni.”

Saikkonen onnistuu välillä erittäin hyvin kuvaamaan pienillä yksityiskohdilla suuria tuntemuksia. Yksi tällainen on esimerkiksi se, kun kehonkuvastaan epävarma Anna saa Yvonnelta lahjaksi paidan, joka ei kuitenkaan mahdu Annan päälle. Saikkonen tiivistää kahteen virkkeeseen pieneen tekoon sisältyvän nöyryytyksen laajuuden.

Kaksi viikkoa myöhemmin, laihdutuskuurini jo alettua, näin kylällä lapsen, jolla oli päällään samanlainen villapaita. Mutta ei Yvonne varmasti tahallaan sellaista olisi tehnyt.”

Saikkosen tiheä tarina pitää hyvin otteessaan. Taisin lukea kirjan yhdeltä istumalta. Kirja pursuaa isoja teemoja, kuten vammaisuus ja siihen liittyvät ennakkoluulot sekä erinäiset mielenterveysongelmat, joiden syvällisempi käsittely jää kuitenkin jännityskertomuksen varjoon. Tältä osin tarinassa on jonkin verran epätasapainoa. Tarinan loppu on trillerimäinen ja hivenen töksähtävä. Tiukka ote lukijasta, aseistariisuvan tiivis kieli ja paikoitellen luontevan osuva kuvaus ihmisten välisestä kanssakäymisestä kuitenkin tekivät Saikkosen romaanista kiinnostavan.

Seidi Saikkonen: Yvonnen talo
2019, Kosmos
189s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti / Wikimedia Commons

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s