Affinity Konar: Elävien kirja

Holokaustista on kirjoitettu lukemattomia ihmisen kokoisia tarinoita, usein sydäntäsärkeviä. Affinity Konarin romaanissa ollaan niin ikään samassa historiallisessa tapahtumassa ja Auschwitzin kuuluisalla keskitysleirillä. Sinne päätyvät tarinan päähenkilöt, 12-vuotiaat identtiset kaksostytöt Stasha ja Pearl. Siellä he päätyvät Josef Mengelen kaksostutkimuksiin. Kaksosuutensa ansiosta he siis selviävät leirillä – ainakin toistaiseksi – hengissä, mutta joutuvat samalla epäinhimillisten ihmiskokeiden uhreiksi.

Seisoimme tuona varhaisena aamuna nimenhuudossa sieraimet väristen, kun koetimme karistaa pois tuhkan ja pesemättömyyden löyhkän. Syyskuinen kuumuus viipyi ilmassa. Se kimmahti meistä aaltoina, muodosti pään päälle tomukehän. Nimenhuudossa näin ensimmäisen kerran koolla Mengelen koehenkilöt: kaksoset ja kolmoset, jätit, lilliputit, raajattomat ja juutalaiset, joiden ulkonäköä hän piti oudon arjalaisena.”

Vaikka julmat kokeet ovat pahimmillaan suoranaista kidutusta, syntyy suurin tyttöjen tuska kuitenkin, kun he joutuvat erilleen toisistaan. Kun venäläiset vapauttavat leirin, Stasha pääsee pakenemaan, mutta Pearl on kadonnut. Tätä menetyksen tuskaa romaani kuvailee jopa raastavammin kuin keskitysleirin hirveyksiä.

Siskokset ovat kuin toisiinsa kiinnitetyt, mutta persooniltaan silti erilaisia. Stasha on toimelias realisti, joka haaveilee lääkärin ammatista. Hän suunnittelee myös Mengelen tappamista, niin voimakas on kostamisen tarve. Pearl on vetäytyvämpi ja runollisempi.

Sillä niin kuin sanoin itselleni, tässä paikassa oli väärin, että rupeaisin liian inhimilliseksi ketään toista kohtaan, että yrittäisin jättää jälkeni kenenkään muistoihin, ja mikä uhkaavinta, sallisin itselleni ensirakkauden josta voisi piankin tulla viimeiseni.”

Kosto, inhimillisyyden pilkahdukset julmuuden keskellä ja ihmisten väliset siteet ovat ainakin yksittäisiä teemoja tarinan sisällä. Konarin kerronta on paikoitellen, varsinkin keskitysleirin arkea kuvatessaan mässäilevääkin. Inhimillisyyden kuvaus on niin ikään melko sentimentaalista. Loppujen lopuksi tarina tarjoaa suuria tunteita mutta aika vähän yllätyksiä tai rosoja. Niitä olisi suonut enemmänkin tarinalle, joka käsittelee kenties maailman tunnetuinta historian vaihetta.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #14 (kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta).

Affinity Konar: Elävien kirja
Mischling
Suom. Hanna Tarkka
2017 (2016), WSOY
457s.
Kansi: Martti Ruokonen / Arcangel, Nilufer Barin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s