Maja Lunde: Sininen

Maja Lunden ilmastonmuutoksen ympärille rakennettu romaanisarja on edennyt toiseen, itsenäiseen osaansa Sininen-romaanin kohdalla. Tarinassa liikutaan kahdella aikatasolla: 2040-luvun Euroopassa, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus on ajanut ihmisiä pakolaisleirille. Sinne päätyy myös ranskalainen David yhdessä tyttärensä Loun kanssa. Davidin puoliso Anna on kadonnut pakomatkalla. Davidia ajaa eteenpäin toivo paremmasta: kaukana siintää vielä ”vesimaita”, jonne purjehtimalla voisi vielä selviytyä.

Toisaalla eletään vuodessa 2017, jossa ympäristöaktivisti Signe saa kuulla, että hirvittävästä vesipulasta kärsivässä maailmassa norjalaisesta jäätiköstä louhitaan jäätä rikkaiden drinkkeihin – ilmastonmuutoksen seuraukset kun eivät kosketa kaikkia ihan samalla lailla, vaikka kokonaisvaltaisen katastrofin äärellä ollaankin. Signe lähtee raivoisasti puolustamaan luonnon viimeisiä jäätiköitä, hurjalle matkalle läpi Euroopan merien.

Meillä oli vain suolainen meri, ja senkin pinta kohosi. Se ja kuivuus. Se oli meidän tulvamme. Pysäyttämätön. Ensin se oli nimeltään kahden vuoden kuivuus, sitten kolmen vuoden, sitten neljän. Tämä oli viides vuosi. Kesä vaikutti loputtomalta.”

Näiden kahden tarinan välillä on yhtäläisyyksiä, vaikka ajallista siirtymää onkin. Molemmat ovat omanlaisiaan selviytymismatkoja keskellä ympäristökatastrofia, johon ihmiskunta on maapallon ajanut.

Norjalainen Maja Lunde rakentaa dystooppisen kerrontansa uskottaville tapahtumaketjuille. Teemat ovat ilmastonmuutoskeskustelun ytimestä: talouden ja rahan valta, ahneus ja voitontavoittelu toisaalla, toisaalla luonnon ehtyvät resurssit ja ihmisten kykenemättömyys pysäyttää ilmastonmuutosta. Keskellä kaikkea on kuitenkin ihmissuhdekuvausta ja rakkauden tematiikkaa. Niin Signen ja tämän puolison Magnuksen välisessä suhteessa kuin Davidin surumielisessä tarinassa, jossa pyritään pitämään kynsin ja hampain kiinni perheestä ja suojella lasta. Lunden teoksessa tunnelma on lohduton ja synkkä, mutta kauneuttakin siitä löytyy.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #31 (kirjassa on jotain sinulle tärkeää).

Maja Lunde: Sininen
Blå
Suom. Katriina Huttunen
2019 (2017), Tammi
348s.
Kansi: Markko Taina / Bob Hemhill, iStockphoto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s