Angie Thomas: Mun vuoro

Angie Thomas on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka aikaisempi teos Viha jonka kylvät sinkosi kirjailijan nopeasti tunnetuksi myös lasten- ja nuortenkirjallisuusgenren ulkopuolelle. Thomasin romaanit maalaavat varsin uskottavaa kuvaa varsinkin afroamerikkalaisten nuorten – tyttöjen – todellisuudesta nykypäivän Amerikassa.

Mä oon nyt asunut viisi vuotta taas Jayn luona, mutta mä näen yhä painajaisia siitä, kun se jätti meidät. Ne tulee joskus yllättäen. Mä en kuitenkaan voi kertoa Jaylle, että näen painajaisia. Se tuntisi syyllisyyttä, ja sitten mä tuntisin syyllisyyttä siitä. Että saan sen tuntemaan syyllisyyttä.”

Mun vuoro -romaanissa ollaan 16-vuotiaan räppärityttö Brin elämässä. Bri unelmoi pääsystä pois lähiöstä ja räppäritähteydestä. Hän haluaa seurata kuolleen isänsä jalanjälkiä ja toisaalta päästä tarjoamaan myös perheelleen toisenlaista elämää. Räplyriikoissa Bri ammentaa omasta elämästään ja elämästä nuorena mustana naisena. Hän opiskelee taidekoulussa, mutta saa sielläkin jatkuvia muistutuksia ihonväristään ja heikommasta asemastaan suhteessa valkoihoisiin.

Otan kaapista Yhdysvaltain (valkoisen) historian kirjan ja työnnän se reppuun.”

Pikkuhiljaa Brin räppärinlahjat aletaan noteeraamaan myös laajemmin. Erityisesti Bri huomataan räppi-battlessa, jossa hän päätyy nokittelemaan Milez-nimistä räppäriä, menestyksekkäästi. Mutta menestykseen sekoittuu myös syitä, joita vastaan Bri alunperin haluaisi taistella. Brin räppilyriikat ovat hyviä ja luontevia ja myös hyvin suomennettu.

Syljen ku legenda, naispuolinen Beretta,
luulen et sun faijas haluis viedä sut turvaan.
Kumarru, tai oikeestaan mee polvilles mun eteen,
sullon valuuttaa, mut sua remmissä talutan.
Sun jengis tajuu, tän tajuu jopa Supreme.
Garden talos, fool, se miss on jengii laonnu.
En pyydä anteeks, mitä nyt tulee sanottuu,
Milezin kuva maitotölkis: kadonnu!”

Brin räp-unelmaan sekoittuu myös kamppailu omien perhesuhteiden keskellä. Bri kutsuu äitiään Jayksi, koska on tälle katkera lapsuudenaikaisista ajoista. Jay puolestaan joutuu turvautumaan sosiaaliapuun työttömyyden heikentäessä taloutta. Jay ei kuitenkaan halua tyttärestään räppäriä, joten Bri yrittää salailla räppärihaaveitaan ja -menestystään äidiltään.

Mun vuorossa liikutaan luontevasti sekä pienessä että suuressa, perheessä ja yhteiskunnassa. Rasismi ja luokkaerot sekä sosioekonomiseen asemaan linkittyvät ongelmat ovat isossa roolissa tarinassa, mutta ennen kaikkea se on myös nuoren tytön kasvutarina. Siinä päähenkilö taistelee ottaakseen tilaa yhteiskunnassa ja yhteisöissä, joissa sitä ei tavallisesti juuri hänenkaltaisilleen tarjota.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #13 (lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla).

Angie Thomas: Mun vuoro
On the Come Up
Suom. Ilkka Rekiaro, Niko Toiskallio (rap-lyriikat)
2020 (2019), Otava
397s.
Kansi: Tiia Javanainen / Purotie Design

Jätä kommentti