Jack Kerouac: Tuuliajolla Big Surissa

Jack Kerouacin pieni kirjanen on kertomus, joka sivuaa hänen omaa elämäänsä. Jack Duluoz on tarinan sankari, joka on kyllästynyt maineeseensa beat-ikonina, viinan kanssa läträävänä sekoilijana. Kun häntä pyydetään liftausreissulle hän kieltäytyy ja päätyy pohtimaan syntyjä syviä ja pyörimään omissa aineidensekaisissa pohdinnoissaan.

”Se oli ensimmäinen oire sekoamisestani – mutta samana päivänä lähdin mökistä liftaamaan takaisin Friscoon tapaamaan tuttuja, olin siihen mennessä jo kyllästynyt ruokaani (unohdin ottaa mukaan marmeladia, ihminen kaipaa marmeladia kaiken metsässä syömänsä pekoninrasvan ja maissijauhon jälkeen, jokainen eränkävijä tarvitsee marmeladia) (tai kokista) (tai jotain makeaa) – mutta on aika lähteä, olen nyt niin kauhuissani meren jodiryöpyn ja mökin tylsyyden takia että otan jäljellä olevat helposti pilaantuvat ruoat joita on 20 dollarin arvosta ja levitän ne isolle laudalle kuistin alle sininärhien ja pesukarhun ja hiiren ja muun porukan syötäviksi,…”

Tuuliajolla Big Surissa on Kerouacin omaelämäkerrallinen romaani. Kulttimaineeseen Matkalla-menestysteoksestaan kohonneella kirjailijalla on vaikeuksia sopeutua rooliinsa. Nuoruuden sekoileva nomadielämä ei oikein enää kiinnosta, mutta toisaalta myös nykyelämästä tuntuu olevan vaikeaa löytää riittävän kiinnostavaa tekemistä ja mieltä. Erinäiset riippuvuudet leimaavat elämää toki tässäkin vaiheessa vielä.

Jokainen juomari tietää miten prosessi etenee: ensimmäinen päivä humalassa on okei, seuraavana aamuna on jyskyttävä päänsärky, josta selviää helposti muutamalla ryypyllä ja aterialla, mutta jos jättää aterian väliin ja jatkaa juomista toisen yön yli ja herää aamulla taas ryyppäämään ja jatkaa vielä neljänteen päivään niin jossain vaiheessa viina ei enää vaikutakaan koska ruumis on ylikuormitettu kemiallisesti jolloin pitää nukkua selvitäkseen mutta ei enää pysty nukkumaan koska edellisinä viitenä yönä on nukkunut vain alkoholin ansiosta ja silloin iskee houretila – unettomuutta, hikoilua, tärinää, vaikeroivaa heikkouden tunnetta jossa kädet tuntuvat tunnottomilta ja käyttökelvottomilta, painajaisia (painajaisia kuolemasta)… mutta tästä enemmän tuonnempana.”

Tuuliajolla Big Surissa on jossain määrin sekava yksinpuhelu toisaalta jo ikääntyvän, raivokkaan nuoruuden jälkeisen tyhjyyden kokevan kirjailijan elämästä. Se tuntuu jollain tapaa välityöltä tai jälkipuheelta suuren teoksen jälkeen. Ajoittaisesta sekavuudesta tai unenomaisesta monologisuudestaan huolimatta se on myös osuva kuvaus riippuvuudesta.

Jack Kerouac: Tuuliajolla Big Surissa
Big Sur
Suom. Markus Jääskeläinen
1962, Sammakko
176s.
Kansi: ei mainittu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s