Säeromaanit ovat hiipineet viime vuosina yhä suositummaksi käänöskirjallisuuden genreksi. Erityisen hyvin ne tuntuvat sopivan nuorista kertovaan kirjallisuuteen. Elizabeth Acevedo näyttää romaanillaan esimerkkiä.
Xiomara Batista on New Yorkin Harlemissa asuva teinityttö, joka on aina kokenut itsensä sivullisena. Hän saa huomiota ulkonäkönsä puolesta, mutta kukaan ei tunnu haluavan kuulla, mitä hänellä on sanottavanaan. Suhde uskonnolliseen ja ankaraan äitiin on hankala. Veljen kanssa Xiomara on läheisempi, kutsuu tätä kaksosekseen, mutta veljellä on omat salaisuutensa kannettavanaan.
”Olen mahdoton kätkettävä.
Olen isäänikin pidempi, ja äidin mukaan minulla
on ’vähän liikaa kroppaa näin nuorelle tytölle’.”
Ulkopuoliseen, ei-toivottuun huomioon Xiomara on tottunut puolustautumaan nyrkein. Tuntojaan hän purkaa eräänlaiseen päiväkirjaan. Myöhemmin hän saa mahdollisuuden päästä koulun lavarunouskerhoon, joka avaa mahdollisuuden uudelle tavalle saada äänensä ja mielipiteensä kuuluviin.
Acevedo kuvaa uskottavasti nuoren tuntoja ja syväluotaa myös isoja teemoja, kuten rasismia, ahtaan uskonnollisia odotuksia erityisesti tytöille, itsemääräämisoikeus ja #metoo-liikehdintää. Erityisesti nuorten naisten vapaus kasvaa ja seksuaalisuus ovat kulttuurissa tukahdettuja tabuja, joiden kanssa Xiomara kipuilee. Samaan aikaan seksuaalinen häirintä on nuorelle tytölle arkipäivää. Tämän ristiriidan ympärille Acevedo rakentaa paljon.
”Vanhempani kai tahtoivat tytön joka istuu kirkonpenkissä
kukkakuosissa ja kainosti hymyillen.
He saivat maihinnousukengät ja suun joka pysyy vaiti
kunnes kieli on terävä kuin viidakkoveitsi.”
”Pero, tú no eres fácil
on lause jota olen kuullut ikäni.
Kun tulen kotiin rystyset naarmuilla:
Pero, tú no eres fácil.”
Säeromaani saa tarinallisesti ”oikeutuksensa” romaanissa Xiomaran lavarunousharrastuksen myötä. Sen kautta Xiomara saa äänen, jota kunnellaan ja se sopii luontevaksi ilmaisukeinoksi myös romaanin kerrontaan.
”Sitä tapahtuu bodegoissa.
Sitä tapahtuu koulussa.
Sitä tapahtuu junassa.
Sitä tapahtuu asemalaiturilla.
Sitä tapahtuu kun istun rapulla.
Sitä tapahtuu kun kävelen kadunkulmissa.
Sitä tapahtuu kun unohdan varoa.
Sitä tapahtuu koko ajan.
Siihen olisi pitänyt tottua.
Siitä ei pitäisi enää suuttua,
kun pojat – ja toisinaan
aikuiset miehet –
puhuvat minulle mitä lystäävät,
luulevat voivansa kouria muniaan
tai hinkata itseään minua vasten
tai ehdotella milloin mitäkin.”
Tarinallisesti romaani etenee teinitytölle luontevia ratoja. Hän ihastuu luokkatoveriinsa Amaniin ja ryhtyy seurustelemaan. Voimakkaimmin mieleen jää kuitenkin oman äänen etsiminen. Vaikka tarinassa on naivistisia elementtejä, se toimii yllättävän hyvin myös aikuiselle lukijalle.
”Tiedän vain, että olen oppinut uskomaan omien sanojeni voimaan, ja se on ollut elämäni vapauttavin kokemus. Se on tuonut minulle enemmän valoa kuin mikään muu. Ja eikö runo ole juuri sitä? Lyhty joka loistaa pimeässä.”
Osallistun kirjalla Helmet 2023 -lukuhaasteeseen #48 (kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin).
Elizabeth Acevedo: Runoilija X
The Poet X
Suom. Leena Ojalatva
2019, Karisto
368s.
Kansi: Gabriel Moreno
Sivumerkkejä 
Paluuviite: Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle | Sivumerkkejä