Leïla Slimani: Toisten maa, ensimmäinen osa – Sotaa, sotaa, sotaa

Ranskalais-marokkolainen Leïla Slimani on aiemmissa romaaneissaan käsitellyt esimerkiksi lapsenmurhaa ja naisen seksuaalisuutta viiltävällä psykologisella tarkkuudella. Toisten maan ensimmäinen osa aloittaa kirjasarjan, joka sukeltaa kirjailijan omille juurille, maahanmuuttajaperheen arkeen ensin Marokossa ja sitten siirtolaisina Ranskassa.

Romaani lähtee liikkeelle historiallisista vaiheista. Toisessa maailmansodassa Ranskan joukoissa palvelee marokkolainen Amine, johon ranskalainen Mathilde rakastuu. Pariskunta aloittelee elämäänsä marokkolaisessa kylässä maaseudulla vuonna 1945. Heille syntyy kaksi lasta, Selim ja Aicha. Mathilde törmää liitossaan kulttuurieroihin ja myös Amine alkaa käyttäytyä arvaamattomasti. Mathilde tuntee olonsa yksinäiseksi ja joutuu sopeutumaan Ranskassa varsin vapaaseen naisen elämään tottuneena uudenlaiseen, miesvaltaiseen järjestykseen. Naisen asema ja kulttuurien yhteentörmäys ovatkin teemoja, joita Slimani romaanissaan käsittelee varsinkin naisnäkökulmista. Myös tytär Aicha saa äänensä tarinassa kuuluviin.

”’Alempia ja ylempiä rotuja ei ole olemassa. Tietäkää, että jokainen mies on yhdenvertainen Jumalan silmien edessä, vaikka kaikki ovat erilaisia.’ Aicha ei ymmärtänyt, mitä sisar oli tarkoittanut, mutta lausahdus oli tehnyt häneen vaikutuksen. Yksi asia hänelle oli jäänyt mieleen: Jumala rakastaa vain miehiä ja lapsia. Hän vakuuttui siitä, että naiset jäivät tuon universaalin rakkauden ulkopuolelle, ja naiseksi kasvaminen huolettti häntä.”

Slimani tuo perheen kautta esille myös Marokon historiaa ja sivuaa siirtomaatematiikkaa. Ensimmäinen osa päättyy Marokon itsenäistymiseen. Tarina perustuu Slimanin oman isoäidin elämäntarinaan, mikä tuo siihen vahvan henkilökohtaisen vireen. Historiallisen kerronnan ja toisaalta yhden perheen näkökulman yhdistäminen sujuu Slimanilta kuitenkin luontevasti ja vaivattomasti. Historiallinen kerronta vetää ja kieli soljuu lempeästi.

Leïla Slimani: Toisten maa, ensimmäinen osa – Sotaa, sotaa, sotaa
Le pays des autres
Suom. Lotta Toivanen
2021 (2020), WSOY
325s.
Kansi: Martti Ruokonen / Clement Choukroun, Arcangel

Yksi kommentti artikkeliin ”Leïla Slimani: Toisten maa, ensimmäinen osa – Sotaa, sotaa, sotaa

  1. Paluuviite: Leïla Slimani: Katsokaa kun tanssimme | Sivumerkkejä

Jätä kommentti