Autofiktio on viime vuosien muotisana kirjallisuudessa. Omakohtaisuuteen luottaa myös Emmi-Liia Sjöholm vahvasti omaäänisessä esikoisromaanissaan. Autofiktiivisyydestä huolimatta Sjöholm onnistuu tavoittamaan monia tunnistettavia, erityisesti naiseuteen, tyttöyteen ja äitiyteen liittyviä nyansseja.
”Soitan neuvolaan ja kerron olevani raskaana. Hoitaja onnittelee minua ja kysyy, onko se ensimmäiseni. On kyllä, tämä on esikoiseni. ’Täältä tiedoista löytyy tällainen raskaudenkeskeytys. Tämä on siis sinun toinen raskautesi.’ ’Ai?’ ’No, henkisesti ehkä ensimmäinen mutta paperilla toinen.’”
Päähenkilö on kirjailijan tapaan nuorehko nainen, jonka elämää Sjöholm kuvaa nuoresta tytöstä lähtien aina aikuisuuteen ja äitiyteen asti. Päähenkilö on tehnyt teini-ikäisenä abortin, mikä on jättänyt omat jälkensä. Tästä kokemuksesta juontaa myös teoksen nimi. Sjöholm kuvaa osana kasvukertomustaan erityisesti naisen monia seksisuhteita, varsin suoraan ja säästelemättä. Sittemmin hän kuvaa tunteiden moninaista kirjoa myös äitipuolen roolissa sekä suhteessa omaan, syntyvään biologiseen lapseensa.
”Tosin kukaan ei oikeasti puhu mitään. Lähetämme viestejä, koska aina jonkun lapsi on nukkumassa, aina on syy olla hiljaa. Tämä elämänvaihe on kirjoitettuja tunteita, joista harvoin todella välittyy se, mitä yritämme sanoa. Silloin loukkaamme toisiamme. Olemmekin niitä, jotka ovat äitiyden ja sen tuomien epävarmuuksien myötä alkaneet verrata, syyllistää ja arvottaa. Minä kaipaan puhetta. Jumalauta miten kaipaankaan puhetta.”
Vaikka Sjöholmin romaanissa seksillä ja monenlaisilla seksikokemuksilla on oma paikkansa, on kertomus minusta enemmän kertomus nimenomaan naisena elämisestä ja äitiydestä paitsi kokemuksena myös myyttinä ja tarinana. Romaani tuo monin eri esimerkein esille suhtautumista seksiä harrastavaan naiseen – jo nuorena kertojaa kiusataan seksin harrastamisesta. Myöhemmin ympäristön suhtautumista ja toisaalta tietynlaisten odotusten heijastumista esimerkiksi äitirooliin Sjöholm kuvaa niin ikään uskottavan kipuilevasti.
Sjöholmin romaani on aiheeltaan keskittynyt ja henkilökohtainen, mikä on sille myös pienoinen rasite, mutta omakohtaisuudestaan huolimatta se onnistuu sohaisemaan myös yleistä. Kieli on säästeliästä ja ilmavaa.
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
2020, Kosmos
188s.
Kansi: Anna-Mari Tenhunen
Sivumerkkejä 