Norjalaisen Maja Lunden romaanit iskevät usein kriittisiin ympäristökysymyksiin unohtamatta inhimillistä tarinankerrontaa. Tällä kertaa Lunde kuvaa dystooppisessa romaanissaan mehiläisten kohtaloa. Kuten tiedetään, mehiläisten häviämisen uhka on aito, huolestuttava ja luonnon ja ihmisenkin elämän edellytysten kannalta merkittävä ympäristöongelma.
”Oikeassahan hän oli. Liioittelin lumitöissä. Lumi ei kauan pysyisi maassa, lämpimiä päiviä oli ollut jo monta, aurinko lämmitti ja jokapuolella lorisi. Tämä lumisade oli vain talven viimeinen ponnistus, ja parissa päivässä lumi sulaisi.”
Tarina kulkee kahdella aikatasolla, vuodessa 2007 ja vuodessa 2098, jolloin mehiläiset ovat kadonneet maapallolta. Mehiläisten ympärille kietoutuvat kolmen perheen tarinat. Mehiläiskysymyksen lisäksi teemoina erottuvat ainakin perheen ja vanhemmuuden sekä ylisukupolvisuuden kysymykset.
”Mehiläiskato oli saanut nimen. Colony Collapse Disorder. Se oli kaikkien huulilla. Maistelin sitä.”
Lunde kuljettaa eri perheiden tarinoita suhteellisen sujuvasti ja järjestelmällisesti läpi historiallisen ja tulevaisuuden tapahtumien. Ehkä perheiden ja henkilöhahmojen määrä kuitenkin hieman verottaa kerronnallista tehoa. Inhimilliset tarinalinjat sekoittuvat, eikä mikään niistä oikein nouse toisten yli. Samalla Lunde pyrkii selittämään ison ilmiön, mehiläisten katoamisen historiaa ja uhkaavaa tulevaisuutta. Iso kokonaisuus jää hivenen huokoiseksi.
Osallistun kirjalla Helmet 2024 -lukuhaasteeseen #35 (kirjassa vietetään aikaa luonnossa).
Maja Lunde: Mehiläisten historia
Bienes historie
Suom. Katriina Huttunen
2016 (2015), Tammi
431s.
Kansi: –
Sivumerkkejä 