Elif Shafakin samaan aikaan järkyttävän ja kiehtovan romaanin nimi tulee teoriasta, jonka mukaan aivotoiminta jatkuisi ihmisen kuoleman jälkeen vielä yli kymmenen minuuttia.
”Hänen nimensä oli Leila. Tequila Leila, siten ystävät ja asiakkaat tunsivat hänet.” Näillä sanoilla romaani alkaa ja esittelee samalla päähenkilönsä.
”Kuusi minuuttia sen jälkeen kun Leilan sydän oli lakannut lyömästä, hän veti arkistoistaan esiin puuhellan tuoksun.”
Istanbulin kaupungin syrjäisellä kujalla, roskalaatikossa makaa murhatun prostituoidun ruumis, jonka löytävät nuoret pojat. Ruumis on Tequila Leila -nimisen nelikymppisen naisen, jonka mielen viimeistä reilua kymmentä minuuttia kuvaa romaanin ensimmäinen osa (Mieli). Sen aikana Leila käy läpi muistojaan ja sitä, miten on päätynyt tähän paikkaan ja tilanteeseen.
”Leilalle valkeni, että hellyyden tunteet oli aina salattava – sellaiset asiat saattoi paljastaa vain suljettujen ovien takana eikä niistä koskaan saattanut puhua jälkeenpäin. Se oli ainoa rakkauden muoto, jonka hän oli oppinut aikuisilta, ja tällä opilla oli vakavat seuraukset.”
Leila tutustuttaa lukijan myös laajaan ystäväjoukkoonsa, monin tavoin marginaaliseen porukkaan. Siihen kuuluvat muun muassa trans-nainen Nostalgia Nalan, Zaynab122, sukulaisiaan pakeneva Hollywood Humeyra , Sabotaasi Sinan sekä nuori somalityttö Jameelah. Leila on päätynyt prostituoiduksi ihmiskauppiaiden uhrina eikä hänen ystäviensäkään tarinat onnekkaita ole.
Kirjan toisessa osassa (Ruumis) seurataan Leilan ystäväjoukon pyrkimystä saattaa ystävänsä ruumis hautausmaalle, pois roskiksesta edes jollain tapaa inhimilliseen paikkaan. Kolmas osio (Sielu) puolestaan vetää tarinan naisten lankoja yhteen.
Murhatulle naiselle puheenvuoron antaminen tuo elävästi mieleen ruotsalaisen Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis -romaanin, joka kuitenkin keskittyy Shafakin romaania pienempään yksikköön ja perheeseen, kun Shafakin romaanin aiheena tuntuu olevan koko maailma – tai ainakin turkkilainen yhteiskunta.
Shafak kuvaa onnistuneesti Turkin patriarkaalista historiaa ja nyky-yhteiskuntaa. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat marginaaliset ryhmät, kuten prostituoidut ja trans-naiset ovat hänen äänitorviaan tässä tarinassa. Moni päähenkilönaisista on kokenut väkivaltaa niin lähipiirinsä kuin yhteiskunnankin tahoilta. Kuvaavaa on, että Leila on uusi uhri prostituoitujen murhasarjassa, mutta päätyy oikeastaan vain yhdeksi uudeksi nimeksi listalle, sillä prostituoitujen surmat eivät nouse viranomaistenkaan prioriteettilistalla ensimmäiseksi.
”Ohjelman loppupuolella kirkkaankeltainen värinauha pyöri ruudun alareunassa: Prostituoitu löydetty surmattuna kaupungin jäteastiasta: neljäs kuukaudessa. Pakokauhu leviää Istanbulin seksityöläisten keskuudessa.”
”Monet asiat tässä kirjassa ovat totta, ja kaikki on fiktiota”, Shafak kirjoittaa ja sellainen on myös prostituoitujen murhasarja. Turkissa oli 1990-luvulla prostituoitujen murha-aalto. Irvokasta on, että siihen asti myös rikoslaissa oli pykälä, joka mahdollisti tuomion leikkaamisen jos tekijä pystyi osoittamaan uhrin prostituoiduksi. Kaiken tämän Shafak kertoo jälkisanoissaan.
Lopussa Leilan murhaaja paljastuu, mikä tuo jonkinlaista lohtua lukijalle, joskin sekin omalla tavallaan paljastaa vielä enemmän turkkilaisesta yhteiskunnasta.
”Istanbul oli illuusio. Pieleen mennyt taikurin temppu. Istanbul oli uni, joka oli olemassa ainoastaan hasiksen käyttäjien mielessä. Todellisuudessa mitään Istanbulia ei ollut. Oli lukuisia Istanbuleja – ne kamppailivat, kilpailivat ja ottivat yhteen ymmärtäessään, että lopulta vain yksi voisi selviytyä.”
Shafak kommentoi paitsi naisten asemaa Turkissa myös maan korruptiota.
”Lapsetkin tiesivät, ettei se ollut totta. Säännöt olivat joskus sääntöjä. Muulloin olosuhteista riippuen ne olivat tyhjiä sanoja, järjettömiä lauseita tai vitsejä, joista puuttui kärki. Säännöt olivat seuloja, joiden reiät olivat niin suuria, että kaikenlaisia asioita saattoi solahtaa läpi. Säännöt olivat purukumipötköjä, joista oli maku kadonnut ajat sitten mutta joita ei voinut sylkeä pois. Säännöt tässä maassa ja ihan koko Lähi-idässä olivat kaikkea muuta kuin sääntöjä.”
Shafakin romaanista ei siis yhteiskunnallista sanomaa puutu, mutta mielikuvituksellinen tarina, vimmaisen räväkkä kerronta ja moniulotteiset henkilöhahmot takaavat, että romaani väistää liiallisen opetuksellisuuden tai paasaamisen. Mieleenpainuva ja karuudessaan ja väkivallassaankin ajoittain jopa kaunis kirja.
Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa
10 Minutes 38 seconds in this strange world
Suom. Maria Erämaja
2021 (2019), Gummerus
359s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 