Alik on New Yorkissa asuva venäläinen taiteilija, jolla on valtava ihailijajoukko. Kun Alik sairastuu kuolemanvakavasti, alkaa hänen ateljeeasuuntoonsa virrata ystäviä ja tuttavia, jotka kaikki haluavat tuoda oman viimeisen tervehdyksensä ystävälleen. Lukija tapaa kirjavan joukon ihmisiä, venäläissiirtolaisia, paikallista taideväkeä, eri ammattien edustajia, jopa Alikin entisiä rakastajattaria.
Alik elää vaimonsa Ninan kanssa, jonka on vaikea hyväksyä tulevaa. Nina yrittää saada Alikia ottamaan uskonnollisen kasteen, mistä seuraa oma hengellinen seikkailunsa.
”’Ei-uskovaisia ei oikeastaan ole olemassakaan. Se on vain eräänlainen psykologinen sabluuna, jonka olette varmaankin tuonut mukananne Venäjältä. Vakuutan teille: ei-uskovaisia ei olekaan. Varsinkaan luovien ihmisten keskuudessa. Uskon sisältö vaihtelee, ja mitä enemmän älyä, sitä monitahoisempaa on usko. Lisäksi ihmisissä on älyllistä eettisyyttä, joka ei salli suoraviivaista tuomitsemista eikä ylimalkaisia väittämiä. Jatkuvasti näkyy mitä karkeampia esimerkkejä primitiivisestä uskonnollisuudesta. Sitä on vaikeata kestää…’”
Alikin viimeiset viikot eletään 1990-luvun alussa, samaan aikaan Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin. Poliittisia käänteitä meren takana seurataankin televisiosta myös Ulitskajan tarinassa. Puheenaiheet Alikin ja tämän ystävien välisissä keskusteluissa vaihtelevat maan ja taivaan välillä, mutta politiikkaakin sinne mahtuu, ja elämän suuria kysymyksiä. Siirtolaisuus saa myös vahvan äänen romaanissa.
”Tänne kokoontuneita, Venäjällä syntyneitä, lahjoiltaan, koulutukseltaan ja inhimillisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä yhdisti yksi yhteinen kosketuskohta: tavalla tai toisella jokainen heistä oli jättänyt Venäjän taakseen. Suurin osa oli emigroitunut laillisin perustein, jotkut olivat loikkareita, pahimmat uskalikot olivat paenneet rajan yli. Mutta heitä yhdisti nimenomaan tämä suoritettu teko. Heidän mielipiteensä olivat erilaisia, heidän emigranttielämänsä oli asettunut uomaansa eri tavoin, mutta tuo teko merkitsi jotain muuttumattomasti yhteistä: rajan ylitys, elämän linjan katkeaminen tai vääntyminen, vanhojen juurten irtirepiminen ja uusien kasvattaminen toiseen maaperään, jonka koostumus, väri ja haju ovat toiset.”
Ulitskajan romaani on loppujen lopuksi pieni kirja, mutta se kattaa ison määrän aiheita ja suuria mullistuksia. Se on hienosti kirjoitettu ja tarjoaa kiinnostavan kulttuurisen ikkunan erääseen venäläisyhteisöön. Venäläistä nykykirjallisuutta soisi käännettävän nykyistä paljon enemmän.
Osallistun kirjalla Helmet 2023 -lukuhaasteeseen #47 (kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin).
Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset
Moskva-Kaluga-Los-Andzelos
Suom. Elina Kahla
1997, Siltala
183s.
Kansi: –
Sivumerkkejä 