Hannele Mikaela Taivassalon runollinen romaani kiertyy ihmissuhteiden ympärille. Tavataan nainen, joka haikailee menneen ihmisen perään ja kokee yksinäisyyttä. Toisaalla, toisessa maassa valokuvaaja Selim palaa muistoihinsa nainen. Kolmas kertoja on ulkopuolinen, kaikkitietävä ääni, joka tarkkailee erityisesti naisen kokemuksia, välillä kuin osana tätä. Lisäksi tarinaan liittyy myös Alisa, kertojanaisen sisko, joka on aikanaan kadonnut jäljettömiin niin ikään … Jatka artikkeliin Hannele Mikaela Taivassalo: Mennyt palaa
sisaruus
Han Kang: Valkoinen kirja
Korealaisen Han Kangin pieni kirja on vähäeleinen mutta liikuttava tarina surusta ja valkoisesta väristä sen ilmentymänä. Sen kertoja on nimettömäksi jäävä henkilö, joka kirjoittaa kertomustaan isosiskolleen, joka kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä ja jota kertoja ei siten ikinä ehtinyt tavata. Silti tuntuvaan suruun ja ikävään yhdistyvät valkoiset asiat, kuten äidinmaito ja vauvan riisinvalkea iho. ”Lapsi, … Jatka artikkeliin Han Kang: Valkoinen kirja
Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut
Joonatan Tolan esikoisromaani Punainen planeetta oli omakohtainen, herättelevä teos alkoholismin varjostamassa taiteilijaperheessä kasvamisesta. Hullut ihanat linnut seuraa saman perheen elämää. Jälleen päähenkilö on kirjailijaa itseään muistuttava Jonttu-poika, joka on nyt 6-vuotias ja joka yrittää sisarustensa kanssa kannatella sairasta äitiä perhettä hallitsevan taiteilijaisän kuoltua. Perhe on sosiaalihuollon asiakas, eikä äiti kykene pitämään perhettä taloudellisesti, tai oikein … Jatka artikkeliin Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut
Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin
Sonja Karlssonin esikoisromaani liikkuu kahdella eri vuosikymmenellä. Vuonna 1970 sisarukset Olga ja Hertta nousevat lentokoneeseen New Yorkista. He ovat matkalla Suomeen veljensä hautajaisiin. Välillä hypätään vuoteen 1929, jolloin samaiset sisarukset taittavat matkaa Viipurista Amerikkaan, tällä kertaa laivalla. Muiden siirtolaisten tapaan Hertta ja Olgakin suuntaavat valtameren toiselle puolelle parempaa tulevaisuutta etsimään. Olga päätyy New Yorkissa naimisiin, … Jatka artikkeliin Sonja Karlsson: 14 tuntia takaisin
Orhan Pamuk: Hiljainen talo
Turkkilaisen Orhan Pamukin Hiljainen talo kertoo talosta, Eedenlinnasta, meren rannalla. Eletään 1980-lukua ja poliittisesti herkkää aikaa Turkissa. Taloa asuttaa vähintäänkin yllättävä parivaljakko: isomummo Fatma ja lyhytkasvuinen (tai kirjassa varsin epäkorrektisti nimetty ”kääpiö”) kodinhoitaja Recep. Fatma teettää Recepillä erinäisiä kotitöitä ja palveluksia. Taloon virtaa uutta elämää, kun sinne tulevat viettämään kesää sisarukset Faruk, Nilgün ja Metin, … Jatka artikkeliin Orhan Pamuk: Hiljainen talo
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
Bernadine Evariston vahvan feministisen romaanin iloitteleva, vaikuttava ja hurjakin kudelma kietoo yhteen 12 erilaisen naisen tarinan. Erilliset henkilöt ovat toisilleen sukua tai muulla tavoin liittyvät toinen toisiinsa, mutta näkökulmat ja persoonallisuudet eroavat. Keskushenkilönä ja jollain tapaa kaikkien päähenkilöiden tarinoihin linkittyy Amma, jonka tytär Yazz saa tarinassa myös oman puheenvuoronsa. Muutoin Evaristo seuraa eri-ikäisiä ja monella … Jatka artikkeliin Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua
Adi on Tansaniassa 1980-luvulla elävä tyttö. Adi asuu perheensä kanssa, johon kuuluu ankara isä, sisaruksia ja alistettu äiti. Kun Adi on 6-vuotias, hän saa siskon, Main, joka kuitenkin sairastuu. Isomummunsa mukaan nimetty tyttö on kirottu, tunnutaan uskovan. Pieni Adi-tyttö tekee kaikkensa karkoittaakseen pahat henget siskonsa kimpusta. Paha, vaan ei henki, on ainakin alakerrassa asuva mies, … Jatka artikkeliin Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua
Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär
Historiallisen romaanin pääosassa ovat siskokset, Astrid ja Margit Erikson, jotka työskentelevät Paraisilla kartanon apulaisina 1900-luvun alussa. Siskosten työpesti päättyy raakaan murhaan. Romaanin toisella aikatasolla seurataan aikaa parikymmentä vuotta myöhemmin. Margit on päätynyt keittäjäksi pariisilaiseen taloon, jossa asustavat rakastavaiset, kirjailija Gertrude Stein ja tämän sihteeri, palvelija Alice B. Toklas. Näiden naisten välille muodostuu omalaatuinen side, mutta … Jatka artikkeliin Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär
Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
Oyinkan Braithwaiten romaani on omanlaisensa tapaus, jollaiseen harvoin törmää. Kummallinen sekoitus vahvalla asenteella ryyditettyä nuorisokuvausta, vähintäänkin monimutkaisia perhesuhteita ja splatterimaisia tapahtumia sekä häiriintynyttä ihmissuhdekuvausta, ainakin näitä löytyy Braithwaiten tarinasta. Samaan aikaan kokonaisuus on niin räväkkä ja mustan huumorin ryydittämä, että se on jollain tapaa viehättävä – raaoista juonenkäänteistään huolimatta. Juoni on seuraavanlainen: Päähenkilöinä on kaksi … Jatka artikkeliin Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
Sarah Crossan: Yksi
Säeromaani on suomalaisittain kohtalaisen uusi kirjallisuuslaji, joka on viime vuosina kasvattanut suosiotaan erityisesti käännösromaanien muodossa. Säeromaani on kaunokirjallisuuden laji, jossa teksti on säkeiden muodossa eli ikään kuin runomuodossa, mutta kuitenkin romaanikerrontaa mukaillen. Sarah Crossanin Yksi-romaanissa liikutaan nuorten maailmassa, hyvin periamerikkalaisessa sellaisessa, mutta tarinan päähenkilöiden elämässä on muutoin hyvin epätavanomaiset lähtökohdat. Sen päähenkilöinä on nimittäin siamilaiset … Jatka artikkeliin Sarah Crossan: Yksi