Korealaisen Han Kangin pieni kirja on vähäeleinen mutta liikuttava tarina surusta ja valkoisesta väristä sen ilmentymänä. Sen kertoja on nimettömäksi jäävä henkilö, joka kirjoittaa kertomustaan isosiskolleen, joka kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä ja jota kertoja ei siten ikinä ehtinyt tavata. Silti tuntuvaan suruun ja ikävään yhdistyvät valkoiset asiat, kuten äidinmaito ja vauvan riisinvalkea iho.
”Lapsi, joka oli kaunis ja valkoinen kuin täysikuun muotoinen riisikakku. Että olin syntynyt ja kasvanut hänen tilallaan.”
Vain reilun sadan sivun pituista kirjaa kuvittavat mustavalkoiset kuvat tekstin välissä.
”Ja hän unohtu usein, että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on hiekkamaja. Että se on murentunut ja murenee yhä. Että se valuu päättäväisesti sormien välistä.”
Han Kangin romaanissa ei ole varsinaista kerronnallista juonta vaan se koostuu pikemminkin kertojansa ajatusvirrasta ja kuvailusta, muistoista ja anekdooteista. Se kasvaa kuitenkin koskettavaksi tutkielmaksi kuolemasta, sisaruudesta ja sidoksesta, joka pysyy, vaikkei oikein ikinä ehtinyt kiinnittyäkään. Se on pieni kirja, jonka kieli on tarkkapiirteistä ja kaunista.
Han Kang: Valkoinen kirja
Koreankielinen alkuteos
Suom. Taru Salminen
2021, Gummerus
111s.
Kansi: Douglas Seok
Sivumerkkejä 