Pajtim Statovcin toisen romaanin teemat ammentavat häkellyttävän samoista aiheista kuin palkitun Kissani Jugoslavia –esikoisteoksen. Pääosassa on jälleen nuori mies, joka päätyy Albaniasta (monen pysähdyspaikan kautta) Suomeen, ja joka etsii seksuaalista identiteettiään.
”Oletko mies vai nainen? Joskus vastaan mies ja joskus nainen, joskus jätän vastaamatta, joskus kysyn mitä mieltä he itse ovat, ja he vastaavat mielellään kuin tämä olisi leikkiä heillekin, he rakentavat minut niin kovin kernaasti, ja kun olen antanut vastauksen, maailmassa on jälleen järjestys. Voin valita mikä olen, voin valita sukupuoleni, voin valita kansallisuuteni ja nimeni ja syntymäkaupunkini yksinkertaisesti avaamalla suuni. Kenenkään ei ole pakko olla se ihminen joksi on syntynyt, vaan itsensä voi koota kuin palapelin.”
Tarina lähtee liikkeelle Albaniasta, jossa teini-ikäiset kaverukset Agim ja Bujar päättävät jättää kotinsa, kun traumaattiset kokemukset ja kaipuu löytää jotakin parempaa kasvavat liian isoiksi. Alkaa matka, jossa kuljetaan ympäri Eurooppaa ja vähän sen ulkopuolellakin, aina Roomasta Berliiniin, Madridista New Yorkiin, ja lopulta Helsinkiin. Kaverukset tekevät hanttihommia ja etsivät eväitä parempaan elämään. Vaikka Albanialla ei tuntunut olevan paljoa annettavaa pojille, ei muu maailmakaan juuri muuta tarjoile kuin pettymyksiä. Kirjassa tuodaan Kissani Jugoslavian tapaan esille myös päähenkilön kohtaama suoranainen rasismi ja maahanmuuttajavihamielisyys Suomessa. Vastoinkäymisistä huolimatta mahdollisuus etsiä itseään ja ”koota itsensä kuin palapelin” tuntuu olevan tärkeintä.
Kirja hyppelee eri maiden ja aikatasojen välillä. Albanialaiset juuret ja maan historia ovat tarinassa vahvasti läsnä. Statovci tuntuu rakentavan myös myyttistä tarinaa kansasta, albaaneista, ja hyödyntää tässä mytologiaa ja uskomuksia. Jälleen hän hyödyntää myös eläinmytologiaa. Albaniaa symboloiva kaksipäinen kotka sekoittuu tarinaan myös kerronnallisella tasolla.
Identiteetin etsinnän ja ulkopuolisuuden kokemukset kietoutuvat tarinassa maahanmuuttajuuden lisäksi transsukupuolisuuteen. Agim on pienestä asti pukeutunut äitinsä vaatteisiin, mutta sukupuoli-identiteetti on hänelle jotain muuta kuin joko–tai. Hän häilyy siellä, missä se on valittavissa. Suomessa Agim tutustuu sukupuolenkorjausta läpikäyvään Tanjaan, joka tuo transsukupuolisuuden teemaa esille.
Juonellisesti tarina on mielestäni vahvimmillaan liikuttaessa Albaniassa. Heiveröisimmillään taas Helsingin osuuksissa. Kykyjenetsintäkilpailu Helsingissä tuntuu paikoin jopa kliseiseltä ja heppoiselta vertauskuvalta ja tapahtuma-areenalta.
Statovcin tarina pitää jälleen mukanaan, mutta nautinnollisinta tarinassa on kieli. Se tavoittaa olennaisen vaivattomasti, ilman koukeroita.
”Valtaosa pitkään sairastaneista kuulemma kuolee aamuyöllä, silloin kun kukaan ei ole näkemässä heidän kuolemistaan – on kuin ruumis olisi jollakin tasolla tietoinen siitä, että sen kohtaama loppu on henkilökohtainen ja yksinäinen, eikä ikinä eläviä varten.”
”Ja me olimme kaikki osasyyllisiä siihen, minä olin syyllinen siihen, Agim oli syyllinen siihen, sillä me hyväksyimme ympärillämme olevan maailman muuttumattomana, emmekä tehneet elettäkään muuttaakseemme siitä mitään.”
Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #2 (kirjablogissa – esim. Mari A:n kirjablogi – kehuttu kirja).
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
2016, Otava
s. 269
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 