Kanadalainen, Nobel-palkittu kirjailija Alice Munro lähentelee tyylillään maan(osan)naisiaan Carol Shieldsia, Anne Tyleria ja Elizabeth Stroutia. Hänenkin kerronnassaan seikkailevat useimmiten naiset tai perheet, usein muutamia vuosikymmeniä sitten tai nykyajassa, ja usein tarinat perustuvat melko pieniin, arkisiin kanssakäymisiin.
Hyvän naisen rakkaus on novellikokoelma, joka koostuu kahdeksasta eri tarinasta. Niiden keskiössä on erilaiset perheet ja ihmissuhteet kanadalaisella maaseudulla. Pääosin liikutaan 1950- ja 1960-luvuilla. Tarinoissa ei välttämättä juonellisesti tapahtu merkittäviä (jälleen tuttu tyyli myös Shieldsilla, Tylerilla ja Stroutilla – ainakin), mutta pienissä sosiaalisissa tilanteissa ja ennen muuta päähenkilöiden sisällä voi tapahtua paljonkin.
Novelleissa tavataan esimerkiksi Enid, joka hoitaa kuolemansairasta, ilkeämielistä rouva Quinnia ja jonka tarina sekoittuu erään optikon murhaan sekä isä ja tytär, joiden välillä on jonkinlainen traaginen salaisuus.
”Pikku vaimo. Minä olin kaksikymppinen, 170 senttiä pitkä, painoni vaihteli 61 ja 63 kilon tienoilla, mutta jotkut – Chessin pomon vaimo ja hänen toimistonsa vanhemmat sihteerit ja yläkerran rouva Gorrie – nimittivät minua pikku vaimoksi. Meidän pikku vaimoksemme jopa.”
Munro käyttää paljon aikaa miljöön kuvailuun ja kanadalaiselle maatilalle tai 1950-luvun suurperheen kotiin onkin tästä syystä helppo eläytyä mukaan. Munron kerrontatyyli on lempeä ja toteava, vaikka tarinoihin usein mahtuu myös dramaattisia tapahtumia, kuten murhia tai muuta väkivaltaa. Miljöökuvaus ja yksityiskohtien kuvailu peittääkin alleen usein isommat tapahtumat. Oma, viehättävä tyylikeinonsa sekin.
Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
The Love of a Good Woman
Suom. Kristiina Rikman
1998, Tammi
386s.
Kansi: Markko Taina / Datacraft Co Ltd / Getty
Sivumerkkejä 